uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Marraskuu taas Lasten kuu Ugissa

Jo toistakymmentä vuotta on Uudessakaupungissa marraskuussa järjestetty erityisesti lapsille suunnattuja monenlaisia tapahtumia ja toimintaa. Näin on tänäkin vuonna. Eri puolilla kaupunkia on konsertteja, teatteriesityksiä, näyttelyjä, satutunteja, kilpailuja ja muita esityksiä.

Vapaa-aikatoimi järjestää mm. uimahallissa monenlaista mukaansatempaavaa ohjelmaa. Luvassa on mm. pellehyppyjä, lastenaltaan leikkitunteja sekä uimahyppykursseja. Teatterissa pyörii mm. "Lasten vallankumous", "Pikku, pikku Liisa seikkailut" ja "Smells like Uusikaupunki" -esitykset.

Musiikkiopisto on jälleen mukana omilla konserteillaan mm. "Pikkuväen konsertti" 25.11 ja Pisaroilla sekä kuorokoululla on myös oma joulukonserttinsa 30.11.

Pressan Katit vierailevat Pohitullin koululla 26.11 ja Pellehyppy Show 27.11 on uimahallin vetonaulana. Tenavalaulutapahtuman palkitut esiintyvät Pohitullin koululla 23.11 ja kansalaisopiston bändikerhot esiintyvät 1.12 Pete Pethmanin johdolla uimahallin kahviossa.

Wanhanajan markkinoiden yhteydessä on lapsilla mahdollisuus käydä "Kasperin Joulu" -lastenteatteriesityksessä kuvataidekoulun tiloissa.

Jokeri Pokeri Boxin joulushow on luvassa 2.12 eli lasten kuu jatkuu vielä joulukuun puolellekin. Minna Vapaa-Suomisen tanssistudion esitys "Lumiukon matkassa" on myös vasta joulukuussa 4.12. samoin kuin 7-luokkalaisten musiikkisatukin(7.12).

Monenmoista tapahtumaa on siis mahdollisuus käydä läpi "Lasten kuun aikana", joten myös vanhemmat aktiivisesti osallistumaan.

Ohjelma pdf-tiedostona >>>

PDF-tiedoston katseluun tarvitaan ilmainen Acrobat Reader -ohjelma.
Sen voi hakea esim. Adoben www-palvelusta

30.10.2004 7.01.19


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla