uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Kaukolan kartano avataan yleisölle

Vuosina 1826-27 rakennettu Kaukolan kartano Laitilassa avataan yleisölle monivuotisten kunnostustöiden jälkeen Ruotsalaisuuden päivänä, lauantaina 6.11.2004, joka on myös pyhäinpäivä. Kartanon ovet ovat avoinna yleisölle klo 12-16. Kaukolan kartanon osoite on Kaukolantie 69, Laitila.

Ruotsin maataloustuottajien kulttuurijohtaja, Laitilan Kaukolan kylässä syntynyt Atte Laine osti vuonna 1998 kauan tyhjillään olleen ja rapistuneen Kaukolan kartanon. Laine on nyt teettänyt rakennuksessa noin 300.000 euron remontin.

Atte Laine 4000 nidettä käsittävässä kirjastossaan.

Atte Laine halusi pelastaa arvorakennuksen tuholta, kunnostaa siitä uudentyyppisen kulttuuritilan Laitilaan sekä muuttaa siihen asumaan eläkkeelle siirryttyään. Mittava työ on nyt kartanorakennuksen osalta saatu lähes päätepisteeseen. Pihan ja puutarhan työt odottavat tulevaisuudessa.

Kaukolan kartano avaa ovensa nimensä veroisena. Rakennus on kunnostettu vanhaa vaalien ja alkuperäistä huonejakoa kunnioittaen. Sali, salongit ja ruokasalit on sisustettu tyylihuonekaluin, seinillä on korkeatasoista skandinaavista taidetta ja kirjaston nelisentuhatta nidettä odottavat lukijoitaan.

Kunnostukseen on saatu tukea Euroopan aluekehitysrahastolta.

JSV-TV esittää aiheesta ohjelman Vakka-Suomen Puhelimen kaapeliverkossa ke 3.11. klo 18 alkaen (lisäksi klo 20 ja 23, to klo 9, 14, 18, 20 ja 23 ja pe klo 9 ja 14).

1.11.2004 17.50.05


Kaukolan kartanon historiaa

Kaukolan kartanon historia kartanona alkaa 1600-luvulta. Se on ollut näkyvä ja vaikuttava tekijä Laitilan historiassa. Kartano sijaitsee maisemallisesti näkyvällä paikalla entisen Valkojärven, sitä ennen merenlahden, rantatöyräällä. Laitilasta pohjoiseen vievä "valtatie" on sivunnut tonttia tuhannen vuoden ajan, ehkä pitempäänkin. Kaukolan kylästä tunnetaan rautakauden loppupuolen löytöjä, kartanon tontilta keihäänkärjen katkelma vanhemmalta rautakaudelta.

Keskiajan lopulla Kaukola kuului Laitilan suurimpiin kyliin, ja se on syntynyt viimeistään 1200--luvulla. Keskiajan ja uuden ajan taitteessa kylässä pidettiin Laitilan käräjiä. Suurimman talon omistaja Olavi Balk oli nimismiehenä 1550-luvulta vuoteen 1580, sitä ennen hänen isänsä Olavi Juhonpoika.

Kuningatar Kristiinan aikana Ruotsi-Suomesta oltiin luomassa suurvaltaa. Vuonna 1646 Laitilan ja Uudenkirkon pitäjistä muodostettiin 704 tilaa käsittänyt Vaasaporin kreivikunta, jonka keskukseksi Laitilaan tehtiin Kaukolan kartano. Kreivikunnan sai lahjoitukseksi kuningattaren velipuoli, kreivi Kustaa Kustaanpoika, jonka puoliso Anna Sofia vastasi kreivikunnasta sen loppuun saakka eli vuoteen 1680.

He eivät itse asuneet Kaukolassa, vaan käytännön asioita hoitivat inspehtorit ja voudit. Kaukola sai säterivapauden vuonna 1668. Kuningatar Kristiinan ja kreivi Kustaa Kustaanpojan isä oli kuuluisa kuningas Kustaa II Aadolf, jonka muistoksi Ruotsalaisuuden päivää (Svenska dagen) vietetään 6. marraskuuta.

Kreivittären toimesta Valkojärven rannan kukkulalle rakennettiin 1650-luvulla Kaukolan kreivillinen kartano, joka oli hänen sanojensa mukaan kuin "iltatähti muiden kirkkaiden tähtien rinnalla". Monet rakennukset olivat ryhmittyneinä miespihan ja karjapihan ympärille. Vuoden 1681 ison reduktion jälkeen Kaukola oli kruunun latokartanona vuosisadan loppuun, ja se annettiin läänitykseksi hovioikeudenpresidentti Erik Sparren leskelle Barbro Flemingille.

Tuli turmeli kartanon rakennuksia 1600-luvun lopulla. Kun Laitilassa alettiin muodostaa sotilasvirkataloja, Kaukolasta tehtiin vuonna 1700 pitäjän korkeimmanarvoisen upseerin, everstiluutnantin virkatalo. 1730-luvulla Kaukola sai uuden komean päärakennuksen ja sen tueksi perustettiin suuri määrä torppia. Upseerien jälkeen kartano oli vuokrattuna virkamiehille.

Kartanon omistus- ja hallintahistoria on monipolvinen. Kenraaliluutnantti, kreivi Axel von Fersen oli kartanon tunnetuimpia omistajia 1700-luvun lopulla. Hän oli toiminut upseerina Pohjois--Amerikan vapaussodassa, Ranskan armeijassa ja Ruotsin laivastossa. Von Fersenin jälkeen seuraava omistaja 1800-luvun alussa oli paroni Munck.

Kartanon nykyinen päärakennus (1826-27) on pohjakaavaltaan karoliininen, ts. keskellä on sali ja sen molemmilla puolilla kamarit. Vuonna 1928 rakennuksen runkoa on jatkettu siten, että julkisivun yhtenäisyys on voitu säilyttää.

Talonpidon laajuutta kuvaa se, että 1900-luvun alkupuolella kartanon navetassa oli nelisenkymmentä lehmää, tallissa 12 hevosta ja Laitilan ensimmäinen traktori.

Laitilan kunta osti kartanon ja osan laajoista tiluksista valtiolta vuonna 1937 mm. vanhainkodin rakentamista varten. Kartanorakennusta suunniteltiin mm. lastenkodiksi. Tiloja vuokrattiin sittemmin asuinkäyttöön. Navettaa lukuun ottamatta ulkorakennukset on purettu.

Kunta vuokrasi kartanon tontteineen teollisuustarkoituksiin: vuonna 1959 navettarakennuksessa alkoi toimia lastuvillalevytehdas Lavilevy, joka osti kartanon 1960. Vuodesta 1964 lähtien tehdas on valmistanut erilaisia betonituotteita, nykyisin Lohja Rudus Oy. Kartanorakennuksessa oli tehtaan konttori monen vuoden ajan.

Kirjallisuutta:

Kari Alifrosti - Jukka Vehmas. Laitila 1900-luvulla. Jyväskylä 2002. Eino Jutikkala - Gabriel Nikander, Suomen kartanot ja suurtilat II. Helsinki 1941. Ella Kivikoski - Olavi Koivisto, Laitilan historia 1. Vammala 1969. Olavi Koivisto, Laitilan historia II. Vammala 1976.

Jukka Vehmas


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla