Tienkäyttäjien tyytyväisyys
pääteiden tilaan heikentynyt
Tienkäyttäjien, etenkin kuorma-auton- ja linja-autonkuljettajien, tyytyväisyys pääteiden tilaan on heikentynyt. Tyytymättömyys pääteiden liikenteen sujuvuuteen on kasvanut ja siellä liikkuminen koetaan entistä turvattomammaksi.
Tiedot ilmenevät Tiehallinnon tuoreesta kesän tienkäyttäjätyytyväisyys -tutkimuksesta.
Kesän tutkimuksessa tienkäyttäjät olivat aiempien vuosien tapaan tyytymättömimpiä sorateiden sekä vähäliikenteisten teiden päällysteiden kuntoon. Alueellisten investointien rahoituksen vähyys näkyy myös tässä tutkimuksessa. Muun muassa jalankulku- ja pyöräteitä toivotaan enemmän. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuuden tunne on heikentynyt kevyen liikenteen väylien ulkopuolella.
Suurin osa tienkäyttäjistä on kuitenkin tyytyväisiä teiden tilaan kesällä. Asioita, joita tienkäyttäjät pitävät tärkeimpinä kesällä ovat päällysteiden kunto ja ajoratamerkintöjen näkyvyys pääteillä sekä viitoituksen selkeys ja johdonmukaisuus. Näissä tekijöissä Tiehallinnon koetaan myös onnistuneen. Myönteistä kehitystä edellisvuoteen verrattuna on tapahtunut muun muassa päällysteiden kunnon ja levähdysalueiden viihtyisyyden osalta.
Nopeusrajoitusten alentaminen hyväksytään taajamissa, muualla siihen suhtaudutaan pääsääntöisesti kielteisesti. Suurin osa ammattiautoilijoista vastustaa nopeusrajoitusten alentamista liikenneturvallisuuden parantamiskeinona. Suhtautuminen on kuitenkin kautta linjan myönteisempää kuin vuonna 2002.
Tiehallinto tutkii tienkäyttäjien mielipiteitä tienpidosta kaksi kertaa vuodessa tehtävällä kirjekyselyllä (kesä ja talviaika erikseen). Juuri valmistuneeseen tutkimukseen osallistui koko maasta reilut 3 000 yksityishenkilöä sekä 823 ammattiautoilijaa. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy Tiehallinnon toimeksiannosta. Tiehallinto käyttää tutkimuksen tuloksia toimintansa kehittämiseen.
Tienpidon painotus tulee jatkossakin kohdistumaan päivittäisen liikkumismahdollisuuksien ja tieverkon kunnon turvaamiseen. Alueellisiin investointeihin ei nykyrahoituksella jää paljon mahdollisuuksia. Suomen keskeinen päätieverkko ei enää kaikilta osin täytä nykyliikenteen vaatimuksia. Päätieverkon nykyaikaistaminen onkin tulevien vuosien keskeinen kehittämistehtävä.
11.11.2004 10.43.25