Vakka-Suomen Puhelin:
"Oikea puhelinluettelo tulee kuten ennenkin"
Vakka-Suomen Puhelimen vuodesta 1986 saakka julkaisema Vakka-Suomen Puhelinluettelo ilmestyy jälleen huhtikuussa 2005. Seutukuntayhteistyön lisäämiseksi sen valkoisille sivuille sisältyvät koko Vakka-Suomen Seutukunnan eli Uudenkaupungin, Kustavin, Taivassalon ja Laitilan lisäksi myös Pyhärannan, Vehmaan ja Mietoisten tilaajatiedot. Luetteloon kuuluu luonnollisesti lisäksi mm. kattavat Vakka-Suomen Keltaiset Sivut sekä kartasto. Perinteiseen tapaan luettelo jaetaan ilmaiseksi kaikkiin Uudenkaupungin, Kustavin ja Taivassalon talouksiin.
Samanaikaisesti ilmestyy sadan vuoden perinteet omaava ja vieläkin kattavampi Lounais-Suomen Puhelinluettelo (LOU). Siihen sisältyy edellä mainittujen tietojen lisäksi myös Turun ja lähialueen, Salon sekä Kemiön ja Korppoon tilaajatiedot. LOU- luettelon saavat maksutta kaikki Vakka-Suomen Puhelimen liittymäasiakkaat.
Luettelotiedot ovat laajalti käytettävissä
Oikeassa puhelinluettelossa julkaistu luettelotieto tulee ''kertaheitolla'' painetussa muodossa kotitalouksien ja yrityksien käyttöön koko Lounais-Suomessa. Painettujen luetteloiden julkaisumäärä tällä alueella on pitkälti yli neljännesmiljoona. Tämän lisäksi tiedot ovat samalla hinnalla ja ympäri vuorokauden käytettävissä numeropalveluissa, esim. 118 ja 020202 sekä internetin kautta käytettävissä sähköisissä palveluissa, esim. NumeroNetti.
Keltaisten Sivujen ilmoitukset puolestaan löytyvät myös internetistä osoitteesta www.keltaisetsivut.fi. Samassa osoitteessa on käytettävissä myös karttatietopalvelu sekä jopa ajoreittipalvelut.
Puhelinluetteloon luotetaan ja sitä käytetään
Puhelinluettelon bränditutkimuksen (TNS-Gallup 3/2004) mukaan 97 % yritysasiakkaista ja 95 % kotiasiakkaista pitää Puhelinluetteloa tarpeellisena. Luotettavana sitä pitää 96 % sekä yritys- että kotiasiakkaista. Edelleen 95 % yritysasiakkaista ja 94 % kotiasiakkaista on sitä mieltä, että Puhelinluettelo on helposti saatavilla.
Puhelinluettelosta etsitään eniten yksityishenkilöiden matkapuhelinnumeroja, niitä etsii 89 % yritys- ja 91 % kotiasiakkaista. Yritysten käytössä olevia matkapuhelinnumeroita etsitään lähes yhtä paljon. Seuraavaksi eniten Puhelinluettelosta haetaan yritysten suoria numeroita, aukioloaikoja, faksinumeroja sekä sähköpostiosoitteita ja www-osoitteita.
"Edellä olevasta on helppo päätellä, mitä tietoja yritysasiakkaiden ja toisaalta kotiasiakkaiden kannattaa luettelossa julkaista. Matkapuhelinnumeron ilmoittaminen luettelossa on edullinen vaihtoehto vaikkapa lankanumerosta matkapuhelimeen tehdylle puhelunsiirrolle", anoo hallintopäällikkö Ismo Hämäläinen Vakka-Suomen Puhelin Oy:stä.
"Jos taas yritys jättää vaikka aukioloaikansa tai nettiosoitteensa luettelossa julkaisematta, ei niitä myöskään löydy numeropalveluista. Numeropalveluihin soitetaan vuodessa yli 50 miljoonaa puhelua ja 75 % niistä tulee puhelinyhtiöiden ja Fonectan - eli ao. puhelinluettelotietojen - kautta", Hämäläinen sanoo.
"Oikea puhelinluettelo on suomalainen tuote"
"Puhelinluetteloa julkaisevat puhelinyhtiöt ovat suomalaisia operaattoreita. Kaikki luettelot painetaan Turussa. Näin esimerkiksi Vakka-Suomen Puhelimen luettelotoiminnassa liikkuvat eurot jäävät hyödyntämään paikallista ja alueellista talouselämää ja kehitystä", Hämäläinen korostaa.
"Puhelinyhtiöllä on paikallisesti merkittävä työllistävä vaikutus ja sen hankinnat kohdistuvat mahdollisimman pitkälti paikallisten, alueellisten ja muiden suomalaisten yritysten ja yhteisöjen tuotteisiin ja palveluihin. Osa tuloksesta maksetaan osinkona paikallisille omistajille, joista valtaosa on myös yhtiön asiakkaita."
Markkinoilla harhaanjohtavaa tietoa
"Hakemistokilpailu on käynnissä myös Vakka-Suomessa. Uusi toimija käyttää alueella ennestään tuntemattomasta tuotteestaan Vakka-Suomen Puhelinluettelo -nimeä. Vakka-Suomen Puhelin Oy on sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain mukaisesti huomauttanut tästä ko. yritystä sekä kieltänyt vuodesta 1986 alkaen julkaisemansa tuotteen nimen käyttämisen. Toisen yrityksen käyttämänä tuotenimi aiheuttaa varmasti sekaannusta asiakkaiden keskuudessa", hallintopäällikkö Hämäläinen kertoo.
"Uutta hakemistoa markkinoi ulkomainen pörssiyhtiö. Hakemiston sivunvalmistus tapahtuu tiettävästi Ruotsissa ja luettelot painetaan Puolassa."
"Kun tietojen julkaisemisesta missä tahansa hakemistosta ollaan sopimassa, kannattaa tarkasti selvittää minkä toimijan kanssa ollaan tekemisissä, menevätkö tiedot juuri haluttuun hakemistoon tai luetteloon ja leviävätkö tiedot riittävän laajalle", Hämäläinen muistuttaa.
18.11.2004 14.13.12