![]() |
Korihait puolusti voittoonKorihaiden edustusmiehistä palasi lauantaina voittokantaan muutaman tappiollisen ottelun jälkeen. Korihaiden arvokkaat voittolukemat Äänekosken Huimasta kirjattiin 79-71 (48-38).Korihaiden parhaana palkittiin vasta kello 14.55 peliluvan Saudi-Arabiasta saanut jenkkivahvistus Sam Spann, joka merkkasi 19 pistettä 64 prosentin tarkkuudella. Lisäksi levypalloja miehen käteen jäi seitsemän kappaletta. Robin Grey taisteli hyvin ja teki 16 pistettä. Korihaiden takamiesosasto onnistui myös mainiosti Mikko Jalosen tehdessä 15, Juho Terhon ja Pasi Kauhan tehdessä 11 pistettä mieheen. Lisäksi Pasi Kauhalla oli viisi koriin johtanutta syöttöä. Huiman hyökkäystehot lepäsivät Toni Ilmosen ja Jeremiah Johnsonin harteilla molempien heittäessä 18 pistettä. Harry Harison kunnostautui levypalloissa vieden 22 irtopalloa. Korihait lähti otteluun vahvasti latautuneena. Joukkue onnistui nopeissa hyökkäyksissä ja johti tauolla lukemin 48-38. Kolmannella jaksolla Sam Spann vastasi Korihaiden hyökkäystehoista. Jenkki nosteli kuusi pistettä jakson alkuun perä perää ja piti Huiman lähentelyt aisoissa. Viimeiseen erään lähdettiin Korihaiden 60-59 johtolukemissa. Päätösjakson alkuhetkillä Korihait siirtyi jo ratkaisevan tuntuisesti 68-60 johtoon. Huima sai aikalisällään uutta ajatusta pelikuvioihinsa ja pääsi jo lukemiin 68-67. Mikko Jalosen vapaaheitoilla ja Robin Greyn kahdella korilla Korihait siirtyi 74-68 johtoon, kun Jeremiah Johnson onnistui vain kerran neljästä vapaaheitosta. Ottelun loppuhetkillä Korihaiden tiivistynyt puolustus pakotti Huiman takamiehet huonoihin ratkaisuihin ja kiittivät harhasyötöistä. Juho Terho viimeisteli vapaaheittoviivalta Korihaiden voittolukemat 79-71. Positiivista Korihaiden pelissä oli menetystä määrä, 11, joka oli selvästi pienempi kuin kauden aikaisemmissa otteluissa. Levypalloissa Huima oli peräti 49-34 parempi. Korihaiden tiukka härkäviikko jatkuu maanantaina, kun joukkue kohtaa Urheilukanavalta televisioitavassa ottelussa Salon Vilppaan Salohallissa. Keskiviikkona uusikaupunkilaiset matkustavat Porvooseen Tarmon vieraaksi ja sen jälkeen seuraava ottelu on vasta 5.12. Joensuussa.
Korihait pisteet/levypallot:
Huima pisteet/levypallot: 22.11.2004 16.12.39
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa
mielipiteesi meille sähköpostilla |