uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Wanhanajan markkinat Raatihuoneella

Katso luettloa markkinamyyjistä PDF-tiedostona >>>

Sunnuntaina 28.11. järjestetään Uudessakaupungissa jo yhdettätoista kertaa Wanhanajan markkinat. Alunperin Myllykadulta alkaneiden markkinoiden tapahtumapaikkana on jo seitsemättä kertaa Rauhankatu ja Raatihuoneen pihapiiri.

Myyjien suuren suosion vuoksi myyntikojuja on ensi kertaa myös Yliselläkadulla. Markkinat avautuvat klo 12.00 ja myyntiaikaa on klo 17.00 asti. Tapahtuman järjestelyistä huolehtii Uudenkaupungin matkailutoimisto.

Myyjiä on tänä vuonna tulossa ennätysmäärä, lähes 90 myyntikojua. Uudenkaupungin ja muiden Vakka-Suomen kuntien lisäksi myyjiä on tulossa myös mm. Raumalta, Turusta, Lemusta, Raisiosta, Vahdolta, Ulvilasta, Lapista ja kaukaisimmat jopa Oitista, Hämeenlinnasta ja Hangosta asti.

Monenlaisten leivonnaisten ja käsitöiden lisäksi myynnissä on kuivakukkia, keramiikkaa, kalajalosteita, havukransseja, kauralyhteitä, himmeleitä, luutia, puusta valmistettuja autoja, nukenvaunuja, tallilyhtyjä ym., tiffany-lasitöitä, nalleja, olkipukkeja, poppanoita, yrttejä, jouluaiheisia koriste-esineitä ja paljon muita itse valmistettuja tuotteita.

Tunnelmallisin koju palkitaan kunniakirjalla ja ilmaisella myyntipaikalla. Valinta pyritään järjestäjien taholta suorittamaan noin klo 13.00. Kunniakirja on nyt jaossa viidennen kerran. Aiempina vuosina sen ovat voittaneet v. 2000 Liisa Laine Lemusta, v. 2001 Auli Heikkala Uudestakaupungista, v. 2002 Uudenkaupungin Soroptimistiyhdistys ja v. 2003 Kaarina Varjus Kaasmarkusta.

Matkailuoppaat pystyttävät Raatihuoneen yläkertaan jouluiseen tunnelmaan koristellun kahvilan. Kahvinsa voi nauttia kynttilän loisteessa, kotona leivottujen leivonnaisten kera. Liike- ja virkanaiset myyvät lämmintä glögiä Raatihuoneen viereisessä vaakahuoneessa, josta juomansa voi siirtyä nauttimaan viihtyisään glögikellariin.

Perheen pienimmille on luvassa poniajeluja ja talutusratsastusta klo 12-16, Uudenkaupungin Ratsastajien järjestämänä. Nukketeatteri Piironginlaatikon "Kasperin Joulu" esityksiä voi seurata Raatihuoneen piharakennuksessa, kuvataidekoulun tiloissa, tasatunnein klo 12, 13 ja 14. Pääsymaksu nukketeatteriin on 2 €/lapsi.

Ostosten ja kahvinjuonnin yhteydessä voi tunnelmaan virittäytyä myös musiikin avulla. Vakka-Suomen musiikkiopiston oppilaiden musisointia voi kuunnella yläkerran kahvilassa klo 12-15.30 välillä. Jouluisen musiikin instrumentteina ovat piano, viulu, huilu, kitara ja harmonikka.

Kulttuurihistoriallisessa museossa, Ylinenkatu 11, avautuu joulunäyttely. Museo on edellisten vuosien tapaan kutsunut eri henkilöitä ja yhdistyksiä kattamaan omat joulupöytänsä. Tänä vuonna joulupöydän kattavat vuoden 2004 museoystäväksi valittu toimittaja Ulla-Maija Paalu, Riitta ja Ari Hirvosen perhe, Uudenkaupungin teatteri sekä Uudenkaupungin Pohjola-Norden ry. Kävijät voivat äänestää mieleisensä pöydän. Markkinapäivänä klo 12-17 näyttelyyn on vapaa pääsy.

Uudenkaupungin Yrittäjät järjestävät perinteisen joulukadun avauksen samana päivänä klo 12-18. Jouluvalot syttyvät klo 16.00.

Uimahallissa järjestetään illalla klo 18-21 kynttiläuinti. Uimahalli on valaistu sadoin kynttilöin ja taustalla soivat kauneimmat joululaulut. Normaali uintimaksu sisältää glögin ja piparitarjoilun.

23.11.2004 16.51.14


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla