uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Eija Maikola jatkaa Ugin Kokoomuksen puheenjohtajana

Uudenkaupungin Kokoomuksen vuosikokous on tiistaina valinnut Eija Maikolan edelleen hallituksen puheenjohtajaksi. Hallituksen jäsenet ivat Pekka Harmovaara, Matti Hento, Tarmo Kangas, Pirjo Koskenrouta, Juha Lipponen, Sirkka Mikkola, Mikko Siivonen, Arja Tanner ja Kari Vainio. Varsinais-Suomen piirihallituksen jäsenenä jatkaa Juhani Tapio. Seppo Nikula valittiin Seinäjoen puoluekokouksessa Vakka-Suomen edustajaksi puoluevaltuustoon.

Yhdistyksen toimintasuunnitelmassa todetaan, että valtuuston jäsenet sekä luottamushenkilöt aloittavat toimikautensa tietoisena edessä olevista vaikeista ratkaisuista talouden tervehdyttämisen edellyttämien säästötavoitteiden toteuttamiseksi. Säästöpäätöksiä tehtäessä on kuitenkin noudatettava kokoomuslaista kestävää kehitystä tukevaa toimintaa ottaen huomioon peruspalvelut eri ikäryhmille ja yrittäjien toimintamahdollisuudet.

Peruspalvelujen lisäksi sosiaalisektorilla on korostettava nuorisotoiminnan tukemista, ennalta ehkäisevää huumevalistusta sekä yleistä turvallisuutta kaupungissamme. Kaikki nämä päätökset edellyttävät luottamushenkilöiltä neuvottelukykyä ja yhteistyötä yli puolueryhmittymien, mainitaan toimintasuunnitelmassa.

1.12.2004 14.04.01


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla