![]() |
Timo Penttilä jatkaa Vakka-Rastin johdossaVakka-Rastin puheenjohtajana jatkaa kalantilainen Timo Penttilä. Syyskokous hyväksyi toimintasuunnitelman, jossa on painotusta nuoriin, kuntoilijoihin ja kilpatoimintaan.Nuorisojaston vetäjäksi vaalikokous valitsi Hanna Helin-Luotosen ja kilpajaoston johtoon Riku Salmisen. Kuntorastiohjaajana jatkaa Juho Vironen, kartoitusohjaajana Jussi Kesälä ja talousohjaajana Merja Jylhä-Ollila. Lisäksi hallitukseen valittiin Outi Nurmi, Leo Koistinen ja Veijo Viitanen.
5.12.2004 21.04.52 Vanhat sota-ajan laulut uudelleen julkisuuteenTurun konserttitalon lähes täyden katsomon edessä julkistettiin Usko Kemppi Seuran ja Varsinais-Suomen Veteraanipiirin 1.12. järjestämässä isänmaallisessa juhlassa uusintapainos, vanhoja jatkosodan hyökkäysvaiheen aikaisia lauluja sisältäneestä kirjasta, Korsusta korsuun sekä sen lauluista tehty äänite.Isänmaallisen hengen voimakkaan läsnäolon saattoi aistia tilaisuuden lopussa yleisön yhdessä seisaaltaan laulamasta Sillanpään marssilaulusta.
5.12.2004 15.14.10 Itsenäisyyspäivän juhla Crusellissa klo 12Itsenäisyyspäivän juhla järjestetään 6.12. klo 12.00 alkaen perinteisin menoin kulttuurikeskus Crusellissa. Lippulaulun jälkeen tervehdyspuheen pitää lukion oppilaskunnan puheenjohtaja Erkki Mäkelä. Tämän jälkeen esiintyy VPK:n soittokunta, sitten 4 GIRLS -lauluyhtye. Juhlapuhuja opetus- ja kulttuuritoimenjohtaja Inkeri Parviainen. Pauliina Dravantti (viulu) ja Tiila Juuti (piano) soittavat. Juhlassa julkistetaan Vuoden kulttuuriteko -palkinnon saaja. Ohjelman loppuosuudesta vastaa Uudenkaupungin Laulu-Veikot. Ohjelma päättyy yhteisesti laulettavaan Maamme-lauluun.Itsenäisyyspäivän juhlan järjestämisestä vastaavat kulttuuritoimi ja lukion oppilaskunta. 5.12.2004 10.29.05 Kortiton humalassa varastetulla autollaPoliisi pysäytti Laivanrakentajantiellä sunnuntaina aamuyöllä kello 4.10 aikaan uusikaupunkilaisen miehen, joka oli liikkeellä Uudestakaupungista anastetulla henkilöautolla. Mies puhalsi alkometriin yhden promillen lukeman. Miehellä ei ole ajokorttia.5.12.2004 10.29.05 Vankilalomalta palaamatta jäänyt
Poliisin sunnuntaina kolmen aikaan pysäyttämä uusikaupunkilainen mies ajoi huumausaineen vaikutuksen alaisena. Miehellä ei ole ajokorttia. Mies oli etsintäkuulutettu, koska hän oli jäänyt palaamatta vankilalomalta.
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa
mielipiteesi meille sähköpostilla |