Vuosi 2005 on Uudessakaupungissa vuoden 2004 tavoin edelleen taloudellisesti erittäin tiukka. Kaupungin menotason sopeuttaminen pysyvästi alentuneeseen tulotasoon vaatii koko suunnittelukauden poikkeuksellisen voimakkaita ja pitkäjänteisiä toimenpiteitä, jotka on aloitettava välittömästi vuoden 2005 alussa. Tämän johdosta talousarviossa on esitetty kaupungin kaikkien toimintojen tarkastelua ja työprosessien analysointia.
Lisäksi esitetään kymmenen kohdan toimenpideohjelma vuosille 2005-2007. Se sisältää mm. valtuustokauden toimintastrategian laatimisen, joka korvaa ja/tai täydentää nykyisen voimassa olevan strategian sekä kaupungin koko palveluorganisaatiorakenteen uudistamisen.
Säästöjen rinnalla panostetaan tulevaisuuteen ja edelleen myös aktiiviseen elinkeinopolitiikkaan. Taloussuunnitelmaan sisältyy mm. vuonna 2001 valmistuneessa asuntopoliittisessa selvityksessä esitettyjä toimenpiteitä laadukkaan ja monipuolisen asumisen tukemiseksi.
Koska kaupungin pientalotonttivaranto on laskenut, suunnitelmassa on varattu määrärahat mm. Palometän alueen II vaiheen viimeistelyyn, Hiun alueen kaavoittamiseen ja kunnallistekniikan rakentamiseen 2006-2007 sekä Janhuanniemen alueen kunnallistekniikan rakentamisen aloittamiseen vuonna 2007. Lisäksi suunnitelmissa on mukana Nupumäen alueen suunnittelukilpailun järjestäminen. Alueen suunnitteluun on varattu 120.000 euroa vuonna 2007.
Uudenkaupungin Sataman investointisuunnitelmassa on mm. laituripaikan saneeraus ja Suukarin kalasataman väylän syventäminen.
Uudenkaupungin Vesi on osaltaan varautunut myös Uusikaupunki-Laitila yhdysvesijohdon ja viemärin rakentamiseen.
Kaupunki jatkaa aktiivista työllistämispolitiikkaa ja työllistää vuoden aikana 170 henkilöä.
Käyttötalous
Kaupungin käyttötalouden ulkoiset nettomenot nousevat vuonna 2005 noin 1,0 milj. euroa eli noin 1,6 % vuoden 2004 talousarviosta. Erikoissairaanhoidon kasvu on noin 0,6 milj. euroa vuoden 2004 toteutumisarvioon nähden. Erikoissairaanhoidon osuus on vuonna 2007 noussut 16,1 milj. euroon eli 2,4 milj. euroa (17 %) vuodesta 2004.
Investoinnit
Kaupungin investointimenot ovat suunnitelmakaudella 4,0-4,3 milj. euroa ja kaupungin ja liikelaitosten yhteensä 5,7-7,8 milj. euroa vuodessa. Lisäksi vuonna 2004 aloitettuja hankkeita siirtyy vuodelle 2005 noin 2,4 milj. euron arvosta, joten vuonna 2005 toteutettavien investointien kokonaiskustannukset ovat 8,1 milj. euroa. Suurimmat yksittäiset hankkeet suunnitelmakaudella ovat edellä mainitut asuinalueiden kunnallistekniikan investoinnit, jäähallin kunnostus ja Uudenkaupungin Sataman investoinnit sekä yhdysvesijohdon ja viemärin rakentaminen Laitila-Uusikaupunki välille vuonna 2006 3,1 milj. euroa (kokonaiskustannusarvio).
Kaupungin investoinnit keskittyvät tasapainottamisohjelman mukaisesti korjaus- ja ylläpitoinvestointeihin. Vain kunnallistekniikan puolella on uudisrakentamista.
Liikelaitokset
Liikelaitokset ovat itsensä kannattavia vuonna 2005. Talousarviossa. ei ole erillisiä tuloutuksia liikelaitoksilta kaupungille.
Verotus
Tuloveroprosentti on vuonna 2005 18,50.
Tulovero on arviolta 34 milj. euroa vuonna 2004. Kunnan tuloveron tilitysten on arvioitu nousevan vuonna 2005 lähes 9 % eli kolme miljoona euroa 37 miljoonaan euroon vuodesta 2004 tuloveroprosentin korotuksen ja vuotta 2004 pienempien verotulojen oikaisun ja maksuunpanon takia.
Yhteisöveron tuoton arvioidaan vuonna 2005 olevan 2 milj. euroa. Tämän jälkeenkin yhteisöverotuotoksi arvioidaan noin 2 milj. euroa vuodessa.
Kiinteistöveroprosentit 2005:
Yleinen 0,65
Vakituiset asuinrakennukset 0,30
Muut asuinrakennukset 0,80
Yleishyödyllisten yhteisöjen
kiint. veroprosentti 0,00
Verotulot ovat 2.528 euroa/as.
Valtionosuudet
Uudenkaupungin kaupungin yleinen valtionosuus, sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuus, opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudet sekä verotulontasaus ovat vuonna 2005 nykyisten tiedossa olevien muutosten jälkeen 16,9 milj. euroa. Uusikaupunki maksaa verotulotasausta noin 0,3 milj. euroa vuonna 2005. Verotulotasaus on vähennetty valtionosuudesta.
Pitkäaikainen vieras pääoma
Vuonna 2004 velkamäärä kasvaa 3,8 miljoonaa euroa ja vuonna 2005 edelleen 4 miljoonaa euroa.
Kaupungin pitkäaikaiset lainat/asukas on 656 euroa vuonna 2005 ja kaupungin ja liikelaitosten yhteensä 1195 euroa.
Henkilöstö
Kaupungin henkilöstön (täytetyt virat ja toimet sisältäen sijaiset) määrä on 842 vuonna 2005. Se laskee vuoden 2005 loppuun mennessä 47:llä vuodesta 2002. Palkkamenot nousevat vain noin prosentin, 320.000 euroa, vuodesta 2004, vaikka palkankorotukset ovat yli 2 %.
Alijäämän kattaminen
Kaupungin ja liikelaitosten ylijäämä vuoden 2003 tilinpäätöksessä oli 18,5 milj. euroa. Kaupungin ja liikelaitosten vuosien 2004-2007 alijäämä on arviolta yhteensä 20,4 milj. euroa. Koska kertynyt alijäämä on suurempi kuin ylijäämä, on kaupungilla ja liikelaitoksilla noin 2 milj. euroa kattamatonta alijäämää vuoden 2007 lopussa.
Talousarvion tunnuslukuja
Kaupunki 04 arvio ta 05
Asukasluku 16.300 16.200
Veroprosentti 18,00 18,50
Verotulot, 1000 € 38.169 40.953
Verotulojen muutos % -6,1 7,3
Verotulot €/as 2.342 2.528
Vuosikate, €/as -162 -113
Vuosikate/poistot % -60,44 -42,15
Investointien nettotulorahoitus, % -40 - 35
Investoinnit netto €/as 404 324
Pitkäaikainen vieras pääoma, 1000 € 7.800 10.621
Pitkäaikainen vieras pääoma, €Ias 479 656
Kaupunki ja liikelaitokset 04 arvio ta 05
Asukasluku 16.300 16.200
Veroprosentti 18,00 18,50
Verotulot, 1000 € 38.169 40.953
Verotulojen muutos % -6,1 7,3
Verotulot €/as 2.342 2.528
Vuosikate, €/as -66 -22
Vuosikate/poistot % -18,6 -6,1
Investointien nettotulorahoitus, % -10,5 -4,4
Investoinnit netto €Ias 630,9 498,6
Pitkäaikainen vieras pääoma, 1000 € 15.431 19.367
Pitkäaikainen vieras pääoma, €/as 947 1.195