![]() |
VSP:lle laatusertifikaatti
Vakka-Suomen Puhelin Oy:lle sekä sen tytäryhtiö Innotele Oy:lle on myönnetty ISO9001:2000 laa-tusertifikaatti. VSP on tiettävästi toinen teleyhtiö Suomessa, joka sai koko toimintaa koskevan laatusertifikaatin.
|
![]() Kehitys- ja laatupäällikkö Markku Vainio kiinnittää sertifikaatin seinälle. |
![]() VSP:n johto korostaa, että koko henkilöstön sitoutuminen laadun parantamiseen on ollut hyvää. Kuvassa vas. toimitusjohtaja Seppo Kaskinen, kehitys- ja laatupäällikkö Markku Vainio, Innotele Oy:n toimitusjohtaja Simo Rosendahl, hallintopäällikkö Ismo Hämäläinen, liiketoimintapäällikkö Henry Pietilä sekä talous- ja tietohallintopäällikkö Tero Saario. |
VSP:ssä käynnistettiin systemaattinen laadunparantaminen jo vuonna 1999 nimikkeellä "Tehoa toi-mintaprosesseihin", jonka tavoitteena oli parantaa ja tehostaa omaa toimintaa. Lähtökohtaisesti laa-dunparantamisen tavoitteena ei ollut saada nyt myönnettyä laatusertifikaatti, vaan edellä mainittu oman toiminnan parantaminen ja tehostaminen.
Laadun parantaminen sai loppuvuonna 2003 uuden alun laatupäällikön palkkaamisen myötä. Kehitys- ja laatupäälliköksi palkattiin Markku Vainio. Laa-tupäällikön johdolla laatuprojekti käynnistettiin uudelleen ja samassa yhteydessä johtoryhmä sekä koko henkilöstö sidottiin entistä tiiviimmin hankkeeseen.
Samassa yhteydessä projektin tavoite si-dottiin laatusertifikaatin saavuttamiseen sekä aiemman toiminnan parantamisen ja tehostamisen rinnalle nousi myös asiakkaiden entistä parempi huomioiminen ja jatkuva parantaminen.
"VSP:n ja Innoteleen prosessit on rakennettu paremmin yrityksen tavoitteita, asiakkaita sekä toiminnan jatkuvaa kehittämistä tukevaksi", Markku Vainio sanoo.
"Saavutettu laatujärjestelmän sertifioitu taso ei päätä toimintaprosessien kehitystä, vaan teemme jatkuvasti kehitystyötä pystyäksemme paremmin täyttämään omistajien ja asiakkaiden vaatimukset kilpailuilla telemarkkinoilla."
"Uskomme myös sitoutuneen ja motivoituneen henkilöstön, parempien tuotteiden ja palveluiden, laadun sekä tehokkaamman toiminnan tuovan tullessa uusia liiketoiminta-- ja menestymismahdollisuuksia tulevaisuudessa - unohtamatta nykyisiä ja uusia asiakkaita", kehitys- ja laatupäällikkö Vainio sanoo.
16.12.2004 10.52.28
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa
mielipiteesi meille sähköpostilla |