Mahtaako Työvenettä hymyilyttää
Suomenlinnan lautan törmäilyt
Valtakunnan tiedotusvälineistä olemme nähneet vaikeuksista, joita Suomenlinnan lautalla on ollut. Puolalaistelakalla tehdyllä lautalla on Helsingin Sanomien mukaan ollut "tuskien taival", josta lehti on kirjannut 15 vikaa tai törmäilyä viime maaliskuun jälkeen.
Aluksesta käydyllä ensimmäisellä tarjouskierroksella Uudenkaupungin Työvene oli syksyllä 2000 halvin, mutta hintaa pidettiin kalliina ja järjestettiin uusi kierros. Sen voitti hollantilaisyhtiö, joka rakentaisi aluksen Puolassa. Uudenkaupungin Työveneen kantelu kilpailuneuvostolle aiheutti kolmannen tarjouskierroksen, jonka perusteella alus tilattiin tanskalaisyhtiöltä Puolasta.
Olisikohan samanlaisia pulmia ollut, jos alus olisi tilattu Työveneeltä? Nyt Puolassa valmistettu alus on ajokiellossa.
Aluksen päällikkö on HS:n mukaan saanut tarpeekseen aluksesta, eikä enää halua jatkaa ajamista sillä. Ensi kesänä v. 1952
rakennettu vanha lautta palaa liikenteeseen. Aluksesta aloitettaneen oikeudenkäynnit.
Ollaankohan Työveneellä pahoillaan vai vahingoniloisia?
Matti Jalava
Seuraavassa aikaisempia uutisiamme asiasta:
19.12.2004 8.02.09
7.5.2001
Suomenlinnan lautan tilaus pitkittyy
Uudenkaupungin Työvene ensin halvin
Helsingin Suomenlinnan uuden lautan tilaamisesta on noussut hanketta pitkittävä riita Uudenkaupungin Työveneen valitettua kilpailuneuvostoon.
Helsingin Sanomien verkkoliitteen mukaan Uudenkaupungin Työvene oli lokakuussa 2000 järjestetyn tarjouskilpailun edullisin. Hintaa pidettiin kalliina ja helmikuussa järjestettiin uusi tarjouskilpailu, jonka nyt voitti hollantilainen yhtiö, joka tekisi lautan Puolassa. Hinta halpeni 2,3 milj. markkaa. Puolassa tehty lautta maksaisi 24,8 milj. markkaa.
Helsingin kaupunginhallituksen oli määrä tehdä periaatepäätös uuden lautan hankkimisesta Suomenlinnan liikenteeseen maanantaina 7.5.01, mutta kilpailuneuvostoon huhtikuun lopussa tehty valitus ja Helsingin juridinen epävarmuus saivat kaupunginhallituksen siirtämään päätöstä.
Esityksen mukaan lautta oli määrä hankkia leasing-sopimuksella siten, että ulkopuolinen rahoitusyhtiö omistaa aluksen ja Suomenlinnan Liikenne Oy vuokraa sitä. Lautta tilattaisiin hollantilaisen yhtiön puolalaiselta telakalta 24,8 miljoonan markan hintaan.
Riita syntyi, kun valtion ja kaupungin omistama Suomenlinnan Liikenne järjesti esisuunnitelman pohjalta lokakuussa 2000 tarjouskilpailun uuden lautan rakentamiseksi. EU-asetusten mukaisessa tarjouskilpailussa halvimman tarjouksen esitti Uudenkaupungin Työvene Oy. Kilpailuun ei osallistunut ulkomaisia telakoita.
Suomenlinnan Liikenne piti tarjousta kustannusarvioon nähden kuitenkin kalliina, ja järjesti helmikuussa 2001 toisen tarjouskilpailun. Nyt tarjouspyynnöt lähetettiin suoraan telakoille. Kilpailu ei ollut enää EU:n mukainen tarjouskilpailu. Uuden kilpailun voitti hollantilainen Damen Shipyards -yhtiö, joka tekisi lautan puolalaisella telakalla Gdanskissa. Hinta aleni 2,3 miljoonaa markkaa.
Uudenkaupungin Työvene Oy valitti 24. huhtikuuta päivätyllä kirjeellä menettelystä kilpailuneuvostolle.
8.5.2001
HS:n myötätunto Ugin Työveneen puolella
Tiistain Helsingin Sanomat ei ollenkaan tunnu olevan pahoillaan, vaikka Uudenkaupungin Työveneen kantelu pitkittääkin Suomenlinnan lautan hankintaa. "Kummallista epäisänmaallisuutta, varsinkin kun uusi kilpailutus ilmeisesti tehtiin vielä lakipykälien muotovirheellä. Luulisi sapettavan muitakin kuin uusikaupunkilaista laivanrakentajaa", kirjoittaa lehti.
"Mitä merkitsee kaksi miljoonaa markkaa", lehti jatkaa todeten urakoiden kustannusarvioiden kasvavan lähes poikkeuksetta kymmeniä miljoonia.
24.4.2002
Suomenlinnan lautta rakennetaan Puolassa
Suomenlinnan uusi lautta tilataan tanskalaisyhtiöltä, joka teettää lautan Puolassa, kertoo Helsingin Sanomat. Asia ratkesi vasta kolmannella tarjouskierroksella, jolla oli mukana myös Uudenkaupungin Työvene. Ensimmäisellä kierroksella v. 2000 Uudenkaupungin Työvene oli edullisin, mutta helmikuussa 2000 järjestettiin uusi tarjouskierros, jonka voitti hollantilaisyhtiö. Kilpailuneuvosto kumosi päätöksen Työveneen valituksesta. Kolmas kierros järjestettiin viime kesänä.
Tanskalaisyhtiön tarjous oli nyt edullisin ja noin neljänneksen edullisempi kuin toiseksi jäänyt tarjous. Alus maksaa runsaat 2 milj. euroa.