![]() |
Uusyrityskeskus jatkaa vahvalla pohjallaUusien yritysten neuvontatyöstä seutukunnassa vastaava yhdistys, Vakka-Suomen Uusyrityskeskus, piti syyskokouksensa Laitilassa maanantaina. Pian päättyvä vuosi on ollut edellisten tapaan aktiivinen yritysneuvonnan saralla. Toimitusjohtaja Esa Kerkola kertoi kokousväelle, että vuoden aikana on ollut 165 eri henkilöasiakasta ja Uusyrityskeskuksen avittamana on perustettu 68 yritystä.Tulevan vuoden toimintasuunnitelmassa kokous hyväksyi mm. Suomen Jobs and Societyn ohjaaman laatusertifiointityön aloittamisen sekä osallistumisen seudulliseen yrityspalvelupistetyöhön yhtenä keskeisenä neuvontatahona. Lisäksi kokous päätti että Vakka-Suomen Uusyrityskeskuksen kymmenvuotista taivalta juhlitaan keväällä 2005. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana jatkaa uusikaupunkilainen Sinikka Kallio. Muina hallituksen jäseninä jatkavat: Ilkka Aaltonen, Martti Aro, Ritva Immonen-Hakamäki, Antti Impilä, Johannes Laihinen, Kai Lindström ja Leena Jäsperlä. Uusiksi jäseniksi valittiin Pekka Patjas sekä Mietoisten kunnan toistaiseksi nimeämätön edustaja. Hallituksen varajäseniksi valittiin Jyrki Heilä, Helka Huttela, Kari Kouvo, Vesa Rantala, Juhani Tapio, Markku Vainio, Esko Virtanen ja Kustavin nimeämätön edustaja. Yhdistyksen tilejä tarkastavat v. 2005 Timo Siivonen ja Jouko Välimäki. Yhdistyksen kokous päätti pitää jäsenmaksut entisellään v. 2005. Vakka-Suomen Uusyrityskeskus r.y. on seutukunnallinen yhdistys, jonka tehtävänä on neuvoa, auttaa ja opastaa yrittäjyyttä toimeentulomahdollisuutena harkitsevia henkilöitä. Yhdistys palvelee Uudenkaupungin, Laitilan, Vehmaan, Taivassalon, Kustavin, Pyhärannan ja Mietoisten kuntien alueilla. Toiminta on maksutonta, henkilökohtaista ja luottamuksellista. Lisätietoja www.uusikaupunki.fi/~uusyri 22.12.2004 17.52.39
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa
mielipiteesi meille sähköpostilla |