uutylaos.gif (28057 bytes)

 

Aker Finnyards rakentaa kolme konttilaivaa

Aker Finnyardsin lokakuussa julkaisema aiesopimus kolmen kontinkuljetusaluksen rakentamisesta ruotsalaisyhtiölle on vahvistunut tilaukseksi. Alukset tulevat pitkällä aikarahtauksella ruotsalaisen pörssiyhtiö B&N Nordsjöfraktin käyttöön. Yhteensä noin 150 miljoonan euron arvoiset alukset on suunniteltu valmistuvaksi kaikki vuonna 2006, ja ne antavat työtä noin 1000 henkilötyövuotta. Kauppaan on haettu n. 6 %:n telakkatukea Suomen valtiolta.

Konttilaivat rakennetaan korkeimpaan jääluokkaan 1 A Super, koska ne on tarkoitettu Pohjanlahden liikenteeseen, jossa jäissäkulkuominaisuudet ovat talvella erittäin tärkeät.

"Tämä sopimus vahvistaa edelleen asemaamme jääluokitettujen alusten markkinoilla", sanoo Aker Finnyardsin toimitusjohtaja Yrjö Julin.

"Yhtiömme jäissä kulun ja jäänmurtoteknologian tuntemus on vailla vertaa. Olemme rakentaneet 60 % maailman jäänmurtajista. Nykypäivän edistyneimmät laivakonseptit, kuten monitoimimurtajat ja kaksitoimiset jäätä murtavat huoltoalukset ovat Aker Finnyardsin kehittämiä", Julin sanoo.

Konttilaivat asetetaan Stora Enson liikenteeseen linjalle Kemi-Oulu-Göteborg, jossa on tarkoitus kuljettaa erikoissuuria SECU-kontteja (tulee sanoista StoraEnso Container Unit).

13.800 dwt:n aluksista tulee 190 m pitkiä ja 26 m leveitä, ja niihin kuhunkin mahtuu 155 erikoissuurta konttia. Kunkin aluksen pääkoneiston muodostaa kaksi keskinopeaa dieselmoottoria. Koneisto varustetaan katalysaattoreilla päästöjen vähentämiseksi.

5.1.2005 13.34.44

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla