Osuuspankilla meni juhlavuonna hyvin
Vakka-Suomen Osuuspankilla oli juhlavuosi viime vuonna pankin täyttäessä 100 vuotta. Juhlavuosi toi myönteistä julkisuutta, ja pankilla meni myös hyvin.
Asiakastyytyväisyys parani, asiakkaitten määrä kasvoi muuttotappioista huolimatta ja vähittäisvarainhankinta kasvoi 10,7 prosenttia.
Pankki oli toimialueensa asuntorahoitusykkönen 15 prosentin kasvulla. Liikevoittokin kasvoi 9,5 % ja luottotappioita palautui enemmän kuin uusia tuli.
Uudenkaupungin konttorin remontti valmistuu ensi kuussa ja Laitilan konttorin joulukuussa.
Osuuspankin v 2004 tuloksesta ja toiminnasta
Toimitusjohtaja Juha-Pella Nieminen (kuvassa) kertoo pankin viime vuoden toiminnasta seuraavaa:
Vakka-Suomen Osuuspankin liikevoitto vuonna 2005 oli 2,5 miljoonaa euroa, eli 0,2 miljoonaa euroa suurempi kuin edellisenä vuonna.
Vähittäisvarainhankinta kasvoi 35,3 miljoonaa euroa eli 10,7 prosenttia 364,4 miljoonaan euroon. Uusia luottoja myönnettiin
8,5 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena, uusien asuntoluottojen määrä oli 29,1 miljoonaa euroa, kasvua edellisestä vuodesta 14,5 prosenttia.
Koko luottokanta kasvoi 9,8 prosenttia 171,5 miljoonaan euroon.
Jäsenten määrän kasvu jatkui edelleen, vuoden lopussa pankin jäseniä oli 7624.
Pankin tase oli 206,7 miljoonaa euroa, kasvua edellisestä vuodesta 15,5 miljoonaa euroa eli 8,1 prosenttia.
Keskeiset tuloslaskelman erät kehittyivät edelliseen vuoteen verrattuna seuraavasti:
Milj. euroa 1-12/2004 1-12/2003 Muutos-%
Rahoituskate 4,5 4,5 0,0
Muut tuotot 2,9 2,9 +1,1
Tuotot yhteensä 7,4 7,4 +0,4
Henkilöstökulut 1,8 1,8 +0,5
Muut kulut 3,2 3,3 -3,2
Kulut yhteensä 5,0 5,0 -1,9
Kate ennen luotto- ja
takaustappioita 2,5 2,4 +3,8
Luotto- ja takaustappiot 0,0 0,0 -156,2
Pysyvien arvopaperei-
den arvonalentumiset 0,0 0,0 0,0
Liikevoitto 2,5 2,3 +9,5
Tuottojen suhde kului-
hin 1,50 1,47
Rahoituskate oli 4,5 miljoonaa euroa, eli samansuuruinen kuin edellisenä vuonna. Luottokannan kasvu kompensoi alhaisen markkinakorkotason ja
korkomarginaalien pienentymisen.
Muut tuotot, joiden kokonaismäärä oli 2,9 miljoonaa euroa, kasvoivat edellisvuodesta 1,1 prosenttia. Näihin tuottoihin sisältyvät palkkiotuotot
kasvoivat 5,1 prosenttia 1,6 miljoonaan euroon. Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista eli osingot ja osuuksien korot kasvoivat 63,4
prosenttia 0,4 miljoonaan euroon lähinnä OKOn viimevuotista suurempien osinkojen vuoksi. Liiketoiminnan muut tuotot, joista pääosan muodostavat
vuokratuotot, supistuivat 19,2 prosenttia 0,8 miljoonaan euroon.
Henkilöstökulujen kokonaismäärä 1,8 miljoonaa euroa oli 0,5 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna. Osuuspankin palveluksessa oli vuoden
lopussa 47 henkilöä. Muut kulut, joiden kokonaismäärä oli 3,2 miljoonaa euroa, pienenivät edellisvuodesta 3,2 prosenttia.
Luotto- ja takaustappioiden vakuutuskorvauksilla ja perityksi saaduilla, aikaisemmin luotto- ja takaustappioihin kirjatuilla erillä oikaistu
nettomäärä oli 32 tuhatta euroa tulosta parantava.
Pankilla on kolme liiketoimintaa harjoittavaa tytäryhtiötä: Vakka-Suomen Tilikeskus Oy, Vakka-Suomen Op-kiinteistökeskus Oy ja Vakka-Suomen
Talohuolto Oy. Kaikkien tulos oli viime tilikaudella voitollinen.
Vähittäisvarainhankinta
Pankin vähittäisvarainhankinta kasvoi vuoden aikana 18,5 miljoonaa euroa eli 10,7 prosenttia. Yleisön talletukset olivat vuoden lopussa 152,2
miljoonaa euroa. Ne kasvoivat vuoden aikana 5,5 miljoonaa euroa eli 3,7 prosenttia. Rahasto- ja vakuutussäästäminen kasvoivat 13,0 miljoonaa
euroa eli 49,1 prosenttia.
Antolainauksen kehitys
Saamiset yleisöltä eli annetut luotot olivat vuoden lopussa 171,5 miljoonaa euroa. Ne kasvoivat vuoden aikana 15,3 miljoonaa euroa eli 9,8
prosenttia. Uusia luottoja annettiin vuoden aikana 65,1 miljoonaa euroa eli 5,1 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna.
Uusia asuntoluottoja myönnettiin 29,1 miljoonaa euroa eli 14,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yritysluottokannan muutos oli 7,8
prosenttia, luotot maatalouteen kasvoivat 7,2 prosenttia. Kokonaiskasvua edistivät hyvä taloudellinen tilanne, korkojen lasku ja asuntokaupan jatkuminen
vilkkaana.
Järjestämättömät saamiset olivat vuoden lopussa 0,6 miljoonaa euroa eli 0,1 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Järjestämättömien
ja nollakorkoisten saamisten yhteismäärä oli edelleen alhainen, 0,34 prosenttia koko luotonannon ja taseen ulkopuolisten sitoumusten yhteismäärästä.
Vakavaraisuus
Osuuspankin vakavaraisuussuhde oli vuoden päättyessä 17,5 %. Pankin kannattavuustaso on vakavaraisuuden säilyttävä.
Henkilöstö
Pankin palveluksessa oli tilikauden päättyessä 47 henkilöä ja tytäryhtiöiden palveluksessa oli 29 henkilöä.
Tulevaisuuden näkymät
Vuonna 2005 luottokannan kasvu jatkuu edelleen voimakkaana. Vaikka asuntoluottojen kysyntä ei heikkene, kasvun painopiste on yritysluottojen
puolella aikaisempaa vilkkaampien investointien ja edelleen jatkuvien yritysjärjestelyjen johdosta. Myös kotitalouksien kulutusluottokysyntä
on voimakkaassa kasvussa. Pitkäaikaissäästäminen ja varainhoitopalvelujen kysyntä vahvistuu.
Vuoden 2005 tuloksen arvioidaan olevan edellistä vuotta paremman, mikäli kansantaloudessa tai pankin toimintaympäristössä ei tapahdu odottamattomia
muutoksia.
15.3.2005 12.32.38