uutylaos.gif (28057 bytes)

 

Antiikki- ja keräilytapahtuma
Kevät-Vakan suosio kasvaa

Vakka-Suomen Keräilijät ry järjestää ensi lauantaina kello 10 - 16 Laitilassa kolmannen kerran Kevät-Vakka -keräilytapahtuman. Jäähalliin on ilmoittautunut yli 60 myyjää. Myyjistä on suuri osa ulkopuolisia eri maakunnista, mutta myös yhdistyksen jäseniä. Tapahtumaan odotetaan 1100 - 1200 kävijää.

Tapahtumaan on järjestetty arviointia ja tunnistusta kunniamerkeistä ja sotilasmerkeistä, kolikko- ja setelirahoista, sekä tinasta, hopeasta, kullasta, lasista ja posliinista. Pääsymaksu on 3 €.

Tapahtumassa järjestetään arpajaiset, joissa on 120 voittoa. Arpajaispalkinnot on saatu toiminta-alueen yrittäjiltä. Laitilan kaupunki on tukenut yhdistystä järjestelyissä. Tapahtumaesitteessä on myös lähikaupunkien ja -kuntien tietoisku.

Vakka-Suomen Keräilijät ry on ollut toiminta-alueensa keräilijöiden yhdyssiteenä noin kaksikymmentä vuotta. Yhdistys aloitti nimellä Uudenkau-pungin Numismaatikot. Jäsenten keräilykohteet olivat sen mukaisesti rahat ja mitalit. Keräilyaiheiden ja toiminta-alueen laajentamistarpeiden vuoksi yhdistys muuttui 1.1.1998 alkaen yleiskeräilyseuraksi nimellä Vakka-Suomen Keräilijät. Se rekisteröitiin 24.3.2003.


Kevät-Vakka -tapahtumaa ovat olleet puuhaamassa mm. Vakka-Suomen Keräilijät ry:n sihteeri Kauko Kettunen (vasemmalla), puheenjohtaja Seija Kulmala ja varapuheenjohtaja Reijo Maikola.

Oikealla puheenjohtaja Seija Kulmala esittelee kalantilaisen Erik Hansenin talvisotamitalikokoelmaa

Yhdistyksen sääntöjen mukaan sen tarkoituksena on edistää ja vaalia keräilyharrastusta jäsentensä keskuudessa ja toiminta-alueellaan. Jäsenistössä ja toiminnassa mukana olevien kotipaikkoja ovat mm. Uusikaupunki, Kalanti, Laitila, Taivassalo, Lokalahti, Pyhämaa ja Turku.

Jäsenistön keräilykohteina ovat mm. rahat, mitalit, postimerkit ja -kortit, kirjat, aapiset, penaalit, kunnia-merkit, sotien muistoristit, lasi, posliini, savi, talouskupari, talonpoikais- -ja muu antiikki, pinssit, etiketit, kamerat, kellot, kynät jne. Viime aikoina erityisesti postikorttien keräily on kasvanut. Yhdistyksessäö on 40 jäsentä, mutta kuukausikokouksiin osallistuu vuosittain suurempi määrä.

Yhdistys pitää kuukausikokouksia yleensä yhdeksän kertaa vuodessa. Kokousten yhteydessä on vaihto- ja myyntitoimintaa, esitelmiä ja kokoelmaesittelyjä. Yhdistys järjestää myös matkoja antiikki- ja keräilytapahtumiin.

Yhteyshenkilöinä yhdistyksessä ovat puheenjohtaja Seija Kulmala, varapuheenjohtaja Reijo Maikola ja sihteeri Kauko Kettunen.

Luettelo myyjistä pdf-tiedostona >>>

Myyntipaikkakartta pdf-tiedostona >>>

11.4.2005 16.54.31

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla