Eero Sipilä
Kansallinen veteraanipäivä 27.4. 2005, Uusikaupunki
Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat juhlavieraat
Tänään on kulunut päivälleen 60 vuotta siitä kun viime sotiemme sotatoimet päättyivät ja kotimaastamme poistuivat viimeiset vieraan vallan sotajoukot. Lapin sotana tunnettu sodan viimeinen näytös oli kuten tunnettua sangen erikoinen ja surullinen loppuvaihe sotatoimille. Syyskuussa 1944 solmitun aselevon mukaan saksalaisten joukkojen tuli poistua Suomesta epärealistisen kireässä aikataulussa. Oman erikoisuutensa tähän operaatioon toi myös se, että aselepoehtojen mukaan Suomen armeijan piti kotiuttaa reserviläiset 5.12. mennessä, sotatoimien vielä jatkuessa. Sodan viimeiset taistelut suomalaiset joutuivat käymään varusmiesjoukoilla.
Saksalaisilla oli Suomessa syyskuussa 1944 yli 200 000 miestä ja runsaasti sotamateriaalia. Alkuvaiheessa sekä suomalaiset että saksalaiset pyrkivät välttämään turhia tappioita kummallekaan osapuolelle. Sopupeli loppui kuitenkin nopeasti. Saksalaisten kannalta oli tärkeätä viivyttää suomalaisia ja he käyttivät niin sanottua poltetun maan taktiikkaa hidastaakseen suomalaisten etenemistä. Huhtikuun 27.päivänä 1945 viimeiset saksalaiset partiot poistuivat käsivarren Kilpisjärveltä Norjaan.
Kansallista veteraanipäivää vietettiin ensimmäisen kerran 27. huhtikuuta 1987, kun Itsenäinen Suomi vietti 70-vuotisjuhliaan .
Päivä on valittu tarkoituksellisesti juuri sotatoimien päättymisen muistopäiväksi. Tänä vuonna päivän valtakunnallinen teema on
Kiitos veteraanit – meille kallis on maa – 60 vuotta rauhan aikaa.
Toisen maailman sodan päättymisen 60-vuotis muistojuhlia on vietetty eri puolilla maailmaa. Julkisuudessa on ollut runsaasti kansainvälistäkin keskustelua sodan aikaisista tapahtumista, syyllisten ja syyttömien etsimistä, tilintekoa historian kanssa. Talvella tasavallan presidentin puheenvuoro erillissodasta sai aikaan voimakkaita reaktioita Venäjällä. Balttian maiden päämiesten osallistuminen tai osallistumatta jättäminen Moskovassa järjestettäviin muistojuhliin aiheutti oman kuohuntansa. Viimepäivinä on uutisoitu Japanin vastaisista mellakoista Kiinassa. 60 vuoden takaiset tapahtumat ovat edelleen ajankohtaisia ja aiheuttavat voimakkaita ja tunnepitoisiakin reaktioita. Tätä ei ole syytä ihmetellä. Sota ja sen kauaskantoiset seuraukset ovat vaikuttaneet koko sotien jälkeiseen historiaan ja miljoonien ihmisten päivittäiseen elämään. Meillä suomalaisilla on ollut ilo elää itsenäisessä maassa, kiitos teidän veteraanien uhrausten.
1950-luvulla syntyneenä edustan ikäluokkaa, joka tuntee yli 60-vuoden takaisia tapahtumia vain historian kirjoista ja vanhempien kertomuksista noista vaikeista ajoista. Oma isäni ehti nuorena lukiolaisena myös vapaaehtoisena rintamalle. Sotakokemuksistaan hän ei paljoakaan meille lapsille puhunut. Erään asian hän toi useasti omalla huumorillaan esille. Meidän lapsien ja lastenlapsien ylioppilasjuhlissa hän muisti aina mainita olevansa ylioppilas "jumalan ja hitlerin armosta" eikä siis sotatoimien vuoksi saanut kirjoittaa ylioppilaskoetta. Viime viikolla selailin muutama vuosi sitten menehtyneen isäni papereita ja löysin ylioppilastodistuksen. Sanatarkasti siinä todetaan että, "julistetaan ylioppilaaksi opetusministeriön määräyksen perusteella ilman ylioppilastutkintoa". Näin on jäänyt ikuiseksi salaisuudeksi montako laudaturia hän olisikaan kirjoittanut.
Mitä itsenäisyyden säilyttäminen ja turvaaminen tuleville sukupolville on tänä päivänä. Vilkkaana käyvä keskustelu puolustusvoimien säästöistä ja sopeuttamisesta muuttuviin tilanteisiin kuvaa aiheen ajankohtaisuutta. Liike-elämän palveluksessa olevana tunnistan toisenlaisiakin näkökulmia. Sitran Yliasiamies Esko Aho piti parisen viikkoa sitten esitelmän Kauppakamariosaston vuosikokouksessa. Hän tunnisti kolme vahvaa Suomen ja suomalaisten tulevaisuuteen vaikuttavaa muutosvoimaa, väestön ikääntymisen, globalisaation ja kiristyvän osaamiskilpailun.
Globalisaatiolla - maapalloistumisella tarkoitetaan kansainvälisten markkinoiden kehittymistä koko maapallon laajuisiksi. Suomalainenkin liike-elämä on muuttunut osaksi kansainvälistä liikeyhteisöä. Teollisuuden rakenteet muuttuvat vauhdilla. Viimeisen vuoden aikana on puhuttu paljon Kiina-ilmiöstä. Tosiasia on, että kansainvälinen työnjako muuttuu vauhdilla erityisesti työvoima- sekä muiden tuotantokustannusten kehityksen myötä. Työ ja tehtaat siirtyvät halpojen resurssien maihin. Kansantuotteen kasvu ja kasvavat markkinat vetävät tuotantoa puoleensa. Tässä kehityksessä suomalainen teollisuus on kovan paikan edessä. Itsenäisyyden ja oman päätösvallan puolustaminen voidaan tästä näkökulmasta nähdä huolehtimisena kansakunnan ja yritysten kilpailukyvystä.
Millä keinoin varmistamme, että suomalainen osaaminen ja työ ovat niin korkealla tasolla, että kansainvälisessä työnjaossa säilytämme oman puhevaltamme ja mahdollisuuden itsenäiseen päätöksentekoon? Valtiollinen itsenäisyys on varmasti elinehto tuon puhevallan säilyttämiselle. Yksinkertaisia vastauksia koko haasteeseen ei varmasti ole. Suomessa on valittu keinoksi osaamiseen satsaaminen. Tästä eräänä esimerkkinä on koulutuspoliittinen tavoitteemme akateemisesta koulutuksesta 60 prosentille ikäluokasta. Pitkäaikainen ja johdonmukainen keino on ollut myös teknologiaan panostaminen. Suomalaisen elektroniikkateollisuuden menestys on ollutkin ratkaisevassa roolissa 1990-luvun laman jälkeisessä "itsenäisyyskamppailussa". Haasteet kuitenkin kasvavat ja uusia ideoita tarvitaan jatkuvasti.
Itsenäisyyden ja rauhan turvaamisessa on globalisaatiolla oma tärkeä roolinsa. Menneen 60 vuoden aikana on ollut lukuisia väkivaltaisia sotia ja hetkessä olohuoneisiimme median tuomat sotauutiset eivät päästä meitä karkuun sodan kauhukuvilta. Varsinaiselta maailmanpalolta olemme kuitenkin välttyneet vaikka toisen maailmansodan jälkeen luotu valtiollinen maailmanjärjestys on muuttunut tyystin. Kansainväliset, koko maailmankattavat markkinat lisäävät kansakuntien riippuvuutta toisistaan ja totaaliset välirikot toisivat välittömän puutteen monista jokapäiväiseen elämään välttämättömistä tuotteista. Kansainväliset markkinat koskevat niin raaka-aineita, energiaa kuin valmiita tuotteitakin. Melko monessa päivittäin ostamassamme elintarvikkeessakin lukee "tuotettu Eussa - tai tuotettu EUn ulkopuolella". Tästä kansakuntien välisen kasvavan yhteistyön ja keskinäisen riippuvuuden näkökulmasta paljon puhutulla globalisaatiolla on varmasti vakautta ja rauhaa turvaava merkittävä vaikutuksensa.
Omassa työssäni olen monta kertaa ollut tilanteessa, jossa pyritään aikaansaamaan muutosta yrityksen tai organisaation toiminnassa. Siis haetaan uusia toimintatapoja muuttuneeseen tilanteeseen. Joudutaan kyseenalaistamaan vanhat toimintatavat ja luopumaan totutusta. Vanha viisaus sanoo, ettei sellainen henkilö voi ymmärtää tai ennustaa tulevaisuutta, joka ei tunne historiaa. Hylkäämällä muutostilanteissa kokemuksen tuoma osaaminen ja tieto loukataan työnsä hyvin tehneitä henkilöitä. Vaarana on, että menetetään myös iso osa tulevaisuuden rakennustarpeista. Uudet innovaatiot ja ratkaisut rakentuvat uuden ajattelun ja vanhan osaamisen sekä tiedon pohjalle. Uutta ajattelua ja kokemusperäistä syvää asiantuntemusta yhdistämällä syntyvät kestävimmät ratkaisut. Teknologiset läpimurrot pohjaavat usein perusteelliseen tieteelliseen tutkimukseen, siis olemassa olevaan tietoon. Uudet sovellutukset ja toimintatavat näkyvät sitten päivittäisessä käyttäytymisessämme. Esimerkkejä ovat internetin leviäminen lähes joka kotiin, kännykkäkulttuuri ja nykypäivän pankkitoiminta.
Näissä ajatuksissa takaisin päivän teemaan - Kiitos veteraanit - meille kallis on maa - 60 vuotta rauhan aikaa. Suomen itsenäisyys, mahdollisuus omiin ratkaisuihin pohjaa varmasti tulevaisuudessa samoin vanhan ja uuden yhdistämiseen. Meille tärkeät arvot, vahva moraali ja työskentely yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi, sitoutuminen ja henkilökohtainen työ muiden hyvinvoinnin eteen ovat teidän sotaveteraanien perintöä. Meidän tehtävänämme on yhdistää tuo perintö uusiin ajatuksiin ja rakentaa seuraavat itsenäisyyden ja rauhan vuosikymmenet tuleville sukupolville.
Lämmin kiitos teille itsenäisestä Suomesta ja 60 rauhan vuodesta!
27.4.2005 19.56.41, korj. 28.4.2005 8.35.21