Risut polton sijaan kompostiin
Ympäristönsuojelu- ja jätelaki kieltävät risujen sekä puutarha- tai muiden jätteiden polttamisen kaava-alueella. Kaava-alueen ulkopuolella kuivia risuja, oksia, lehtiä ja puhdasta puuta saa polttaa, jos ei siitä aiheudu savu-, noki- tai hajuhaittaa naapureille. Poltosta ei tehdä ilmoitusta pelastusviranomaisille, hätäkeskukseen tai ympäristönsuojelutoimeen.
Polttamisen sijaan puutarhajäte suositellaan kompostoitavaksi. Ellei kompostointi onnistu omalla tontilla, puutarhajätteen voi viedä keväisin ja syksyisin maksutta kaupungin kaatopaikalle, ei kuitenkaan orapihlajan oksia maksutta.
Kuntien laatimien järjestyssääntöjen korvautuminen yleisellä järjestyslailla ja pelastuslakimuutosten myötä pelastusviranomaiset (ent. paloviranomaiset) eivät enää myönnä avotulen tekolupia. Alueen pe-lastusviranomainen voi kuitenkin kieltää avotulen teon tai muun tulipalon vaaraa aiheuttavan toiminnan pelastustoimen alueella tai osassa sitä määräajaksi, milloin tulipalon vaara on ilmeinen. Mahdollinen päätös tehdään keskitetysti ja se tiedotetaan kieltoalueella julkisesti.
Pelastuslain mukaisesti nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää metsään tai sen läheisyyteen, jos olo-suhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon vaara on ilmeinen (ruohik-ko- tai metsäpalovaroitus).
Ympäristönsuojelu- ja jätelain mukaisesti avotulella ei saa polttaa jätteitä, märkiä risuja, haravointi-jätettä tai hakkuutähteitä. Edellä mainittujen jätteiden poltto on siis yleensä kiellettyä, mutta kielto ei koske olosuhteiden salliessa kaava-alueen ulkopuolella (käsitteenä haja-asutusalue) kuivien risujen, oksien, olkien, lehtien sekä puhtaan puun polttoa. Poltosta ei saa aiheutua savu-, noki- tai hajuhaittaa naapurustossa tai muuta ympäristön pilaantumisen vaaraa (naapuruussuhdelaki).
- Hyvä on myös muistaa, että vastuu mahdollisesta onnettomuudesta tai haitasta on aina sytyttä-jällä, tähdentävät Uudenkaupungin pelastusviranomaiset.
- Mikäli avotulen tekemiseen on kuitenkin edellytykset ja tarve olemassa on huomioitava valitsevat olo-suhteet. Tuulenpuuskat levittävät paloa erittäin nopeasti. Tuulenpuuska tempaa helposti mukaansa pala-vaa materiaalia, levittäen myös siten paloa. Varsikin kuivaa ruohikkoa kulotettaessa on huomioitava, että poltettavan alueen ympärillä on riittävästi palamatonta aluetta estämässä palon leviämisen raken-nuksiin tai maastoon, johtava palotarkastaja Olli Suominen kertoo.
- Huomioitavaa on, että tällaista kulotusta ei saa tehdä silloin kun siihen on parhaat edellytykset palamisen kannalta, eli ruohikko- tai metsäpalovaroitusaikana. Aivan sama pätee yleensäkin avotulen tekemiseen, eli sitä ei saa tehdä rakennusten välittömään lähei-syyteen, jossa kipinät ja muu avotulesta irtautuva palava materiaali pääsisi aiheuttamaan rakennukselle syttymisvaaran. Samoin on aina huomioitava ja varmistuttava siitä, että palo ei pääse etenemään maata pitkin.
- Mikäli avotulen tekemiseen on kuitenkin pakottava tarve, on tuli tehtävä edellä mainitut huomioiden ja lisäksi huolehdittava, että muodostuvat liekit ja savu eivät ole niin suuria, että joku voisi luulla palon olevan hallitsemattoman ja irrallaan ja tämän takia hälyttää kohteeseen palokunnan, Suominen sanoo.
- Yleensä onkin paljon helpompaa ja turvallisempaa hankkiutua eroon puutarhajätteestä, risuista, oksista, haravointijätteestä jne. kompostoimalla ne tai toimittamalla ne kunnalliseen kompostoitavan jätteen ke-ruuseen. Polttaminen voi tuntua helpoimmalta ja nopeimmalta tavalta päästä eroon em. tavaroista, mutta niin usein se saattaa kuitenkin koitua vaikeaksi ja kalliiksi ja lisäksi koetella myös naapurisopua, Olli Suominen korostaa.
Avotulella samoin kuin tulisijassakin on tarkoitettu ja luvallista polttaa voin puhdasta kuivaa puuta.
Puun polttamiseen on olemassa erittäin hyvä opas, Savumerkit Opas puun pienpolttoon. Tämä opas löytyy mm netistä osoitteesta http://www.ytv.fililmanl/aineisto/opas puun pienpolttoon.pdf .