uutylaos.gif (28057 bytes)

 

"Aito" puhelinluettelo on jakelussa

Vakka-Suomen Puhelin Oy:n julkaisema Vakka-Suomen Puhelinluettelo 2005 on ilmestynyt. Luettelo sisältää nyt perinteisten Uudenkaupungin, Kustavin, Laitilan ja Taivassalon tietojen lisäksi ensimmäistä kertaa myös Mietoisten, Pyhärannan ja Vehmaan kuntien alueiden koti- ja yritystiedot.

"Teknisistä syistä ovat uudet alueet kuitenkin vielä tällä kertaa omassa erillisessä hakemistossaan", kertoo luettelotoimittaja Maaria Ääritalo.

Vakka-Suomen Puhelinluettelo ilmestyy nyt jo 20. kerran peräkkäin, joten perinteitä julkaisulla todella on. Oman toimialueensa - Uudenkaupungin, Kustavin ja Taivassalon - lisäksi puhelinyhtiö on jakanut luettelon ilmaiseksi myös seutukunnan muiden kuntien alueille eli Mietoisiin, Pyhärantaan ja Vehmaalle. Laitilan puhelinluettelon julkaisee ja sen jakelun hoitaa Laitilan Puhelin Osk.

Vakka-Suomen Puhelinluettelon painosmäärä on 19.000 kappaletta. Pääosa painoksesta on jaettu seutukunnan talouksiin ja yrityksiin puhelinliittymästä tai -operaattorista riippumatta. Luettelon ovat näin saaneet mm. kaikki matkapuhelintaloudet. Lisäksi Uudenkaupungin Yrittäjät jakaa 2.000 luetteloa Uudenkaupungin kesämökkiläisille, jotka asuvat alueen ulkopuolella.

Lounais-Suomen puhelinluettelo
VSP:n liittymäasiakkaille

Vakka-Suomen Puhelimen liittymäasiakkaat saavat lisäksi kutakin 84- tai 87-alkuista kiinteän verkon puhelinnumeroaan kohti yhden maksuttoman Lounais-Suomen puhelinluettelon. Näiden jakelupaikat ovat Uudessakaupungissa VSP Shop, Kalannissa Tammisen Kauppa ja Siwa, Pyhämaassa Pyhämaan Kyläkauppa ja Pyhämaan Valinta, Lokalahdella Tarmo Lähikauppa ja Siwa, Taivassalossa Ruokavarasto ja Sale sekä Kustavissa Keltainen Puoti, Kustavin Talouskauppa ja Sale Majakka.

Matkapuhelimiin ja muiden operaattoreiden liittymiin ei ilmaista Lounais-Suomen puhelinluetteloa saa.

Kattava sisältö lisää käyttöä

Valkoisten Sivujen koti- ja yritystietojen lisäksi luetteloissa on erittäin kattavat Vakka-Suomen Keltaiset Sivut. Alueen yritykset ovat kaiken aikaa pitäneet niitä tehokkaana välineenä tuotteidensa ja palvelujensa markkinoimiseen. Tutkimusten mukaan puhelinluettelon Keltaiset Sivut ovatkin kaikkein tarpeellisimmiksi katsottuja ja käytetyimpiä hakemistoja.

Vuosittaisen tilaajatietojen hakusanakilpailun voittajia ovat jälleen Virtaset. Heitä löytyy uudesta luettelosta yhteensä 243. Mitalisijoille yltävät myös Laineet - 174 ja Lehtoset - 171. Seuraavina ovat Heinoset, Rantaset ja Salmiset, kertoo vielä Maaria Ääritalo.

"Aito ja alkuperäinen puhelinluettelo on kaikilta osiltaan kotimainen tuote. Luettelo on painettu Turussa ja toimitus- ym. työkin on kokonaan tehty Varsinais-Suomessa", kertoo luettelotoimittaja Maaria Ääritalo.

7.5.2005 15.54.59

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla