uutylaos.gif (28057 bytes)

 

Merefestiutuutena Leijonapuiston Lastenfestit

Koko perheen merellinen kesäkarnevaali Merefesti korkkaa jälleen Uudenkaupungin kesän 10.-12.6. Kaupunginlahden rantamat kansoittava tapahtuma panostaa tänä vuonna etenkin lapsiperheisiin.

Tämän vuoden uutuutena on Leijonapuiston Lastenfestit. Sunnuntaina klo 10-14 on ohjelmaa lapsille hevoskärryajelusta ja koirantalutuksesta ohjattuun leikkijumppaan ja nukketeatteriin. Myös Onni-Pelle vierailee perheen pienimpiä huvittamassa, kertoo Terttu Lundelin Uudenkaupungin Yrittäjistä.

Markkinat alkavat perjantaina 10.6. klo 12 ja päättyvät sunnuntaina 12.6. klo 17. Virallisesti tapahtuman avaa perjantaina klo 19 Merefestin yhteistyökumppanin Vakka-Suomen Voiman myyntijohtaja Juhani Kluuskeri. Päälavalla kuullaan myös Marja-Liisa Santalan harmonikkaesitys.

Merefestin kulttuurianti kattaa tänäkin vuonna jokaiselle jotakin.

Nyt on valikoimissa rivitanssia, puupuhaltimia, pelimannihenkeä, merimieslauluja, Aurinkotyttöorkesteria. Ja kirjaston pihalla on jälleen viime vuonna huiman suosion saaneet poistokirjakirjamarkkinat, Lundelin luettelee.

Kämmenten yhteen hakkaamisen lisäksi kesäkuntoaan voi testata Kesäkuun Kutonen -kuntotapahtumassa, joka tekee nyt lenkin myös VahterusRingissä. Keväällä avattuun, vielä ehkä Vakka-Suomen Kuntoputkena paremmin tunnettuun liikuntapaikkaan voi tutustua myös avoimien ovien lauantaina 11.6. klo 12-16. Kunnon kesäkaupungissa pelataan myös katukorista, melotaan Kaupunginlahdella ja golfataan Rauhanpuistossa.

Ohjatuista leikeistä uloskasvaneita kiinnostanee Uudenkaupungin vapaa-aikatoimen järjestämä Skeittifesti. Pakkahuoneen rannan uudessa skeittihalli Palikassa on aktiviteetteja nuorille lauantaina ja sunnuntaina.

Isiäkään ei tarvitse parkkeerata terassille koko viikonlopuksi. Jolleivät Moottoripyöräkerhon juhlakyydit houkuta, vaihtoehtoista viihdykettä on Aurinkotyttöosakilpailusta sukellusnäytökseen.

3.6.2005 10.20.23

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla