Vanhojen linja-autojen
juhla-ajoon voi päästä mukaan
Ensi tiistaina Linja-autoliitto järjestää vuosikokouksensa yhteydessä vanhojen linja-autojen kavalkadin Turusta Uuteenkaupunkiin. Autot lähtevät matkaan klo 10. Turun Tuomikirkkotorilta ja seuraavat niin tarkkaan kuin mahdollista 100-vuotta sitten aloitettua linja-autoreittiä. Mukana on yli 40 vanhaa linja-autoa. Myös yleisöllä on mahdollisuus lähteä mukaan matkalle. Matkan hinta on 20 € (lapset 10 €).
Autokavalkadi saapuu Uuteenkaupunkiin Valmet Automotiven parkkialueelle klo 13.00, jossa on ohjelmaa. Kaupunkilaisilla mahdollisuus tutustua autoihin sekä automuseoon. Tilaisuudessa on hernekeittoa, kahvia, virvokkeita, jäätelöä ym. myynnissä. Klo 15.00 autokulkue lähtee takaisin Turkuun Vehmaan kautta, mutta kiertää sitä ennen kaupungin keskustan kautta. Kulkueautoissa on mahdollisuus myös matkustaa Turkuun ja palata sieltä reittibussissa tai omin kyydein takaisin Uuteenkaupunkiin. Menolippu maksaa 10 € (lapset 5 €).
Seuraavassa tietoje Jukka Marttilan kirjoittamasta ja Linja-autoliiton kustantamasta esitteestä, joka on toimitettu julkiselle sanalle:
Teksti: Jukka Marttila
Museobussiajelu Suomen ensimmäisellä linja-autoreitillä
Euroopassa useat suuret kaupungit alkoivat 1900-luvun alussa järjestellä kaupunkiensa sisäistä liikennettä linja-autoilla, omnibusseilla, joiksi niitä sata vuotta sitten kutsuttiin. Myös miljoonakaupunki Lontoo hankki vuodesta 1904 lukien kymmenittäin Scheibler-merkkisiä linja-autoja Saksasta kaupunkiliikenteeseen.
Nämä esikuvat kannustivat myös pientä länsirannikon kaupunkia, Uuttakaupunkia. Loppukesästä 1905 useat Uudenkaupungin liikenaiset ja -miehet päättivät hankkia linja-auton välittämään liikennettä välillä Uusikaupunki - Turku - Uusikaupunki. Tarve tällaiseen liikennemuotoon oli merkittävä, etenkin talviaikaan, kun laivaliikenne oli pysähdyksissä ja rautatien tulo vuodesta toiseen siirtyi.
Linja-auton tilaus tehtiin turkulaiselta autoliikkeeltä Finska Automobil Agenturen, William Widenäs, jolla oli edustus saksalaiseen Aachenissa toimivaan tehtaaseen Scheibler Automobil- Industrie GmbH. Tilaus edellytti, että linja-auto saadaan lokakuun lopulla eli juuri talvikauden alkaessa. Kuitenkin tehtaan toimitusvaikeudet siirsivät linja-auton tuloa lähes kahdella kuukaudella. Syynä olivat juuri edellä mainitut Lontoon toimitukset.
Lauantaina 9 joulukuuta 1905 höyrylaiva Porthan lopulta toi linja- auton Lyypekistä Turun satamaan.
Yllä oleva kuva esittää juuri London Motor Omnibus Companyn linja-autoa. Suomeen tuodusta Scheibler-bussista puuttui matkustajille tarkoitettu yläkansi ja kierreportaat.
Reitti Turusta Uuteenkaupunkiin
Maanantaina iltapäivällä 11 joulukuuta 1905 Scheibler-omnibus lähti Turusta ensimmäiselle matkalleen, tosin ilman matkustajia, kohti Uuttakaupunkia.
Seuraamme nyt tuota Scheiblerin sata vuotta sitten ajamaa reittiä Turusta Uuteenkaupunkiin. Kaikilta osin vanha tie ei ole enää ajettavissa ja uudet valtatiet ovat tulleet tilalle. Oheiseen karttaan on merkitty ne kohdat, jolloin poikkeamme valtatie 8:lta (Turku - Laitila) ja 43:lta (Laitila - Uusikaupunki) Scheibler-reitille.
Mynämäkeen asti kyseessä on varhaiskeskiaikainen kulkuväylä, jota alettiin käyttää Turun ja Tukholman välillä, kun postinkulku järjestettiin kesällä 1638. Reitin nimeksi vakiintui sittemmin Suuri Postitie, joka Mynämäeltä jatkuu kohti Vehmaata.
Tätä samaa vanhaa reittiä kulki myös Suomen ensimmäinen automobiili 30.7.1901 Laitilaan ja sieltä edelleen Paneliaan, jossa pidettiin Suomen Suoviljelysyhdistyksen vuosikokous ja jonne Viktor Forselius toi Benz-automobiilinsä näytille.
Museobussiajon reitti 14.6. 2005
1
Lähtö tapahtuu Turun Tuomiokirkkotorilta eli samalta paikalta, josta alkoi Turun sisäinen linja-autoliikenne vuonna 1906. Sata vuotta sitten rautatietä ylittävää siltaa ei ollut. Raision maantie alkoi Maarian pitäjän rajalla sijaitsevasta vaarallisesta rautatien tasoristeyksestä, jota ennen kaupungin puolella oli Aningaisten tulli.
Uusi Aura mainitsee Raision tiestä vuonna 1905: "Turun kaupungilla, kun ei tällä tiellä ole juuri mitään osaa, niin on se heti tullista alkaen mitä kurjinta, niin että pyörät kappoja myöden uppoo. Kyllä olisi tarpeellista, että jotakin kaupungin läheisyydessä tehtäisi maanteiden surkean tilan korjaamiseksi".
Silloinen Raision tie, nykyinen Satakunnantie, noudattaa edelleen pääosin vanhaa reittiä.
2
Raision Pyhän Martin kirkko vuodelta 1305, josta kansantaru mainitsee: "Killi kirkkoja tekee, Nalli nauloja takoo, rahaisessa Raisiossa". Vanha maantie kirkon pohjoispuolelta katkaistiin Rauman moottoritien rakennustöiden seurauksena, mutta Kerttulantie noudattaa entistä linjaa. Tämän tien vasemmalla puolella sijaitsee nyt urheilukeskus ja kolminkertaisen olympiavoittajan Pertti Karppisen muistomerkki.
3
Kustavintieltä palaamme Suurelle Postitielle eli nykyiselle Maskuntielle. Kun Scheibler kulki tätä tietä mainittiin lehdissä, että tämän yleisen maantien leveys oli keskimäärin 4 metriä Mynämäkeen asti. Vilkkaan hevosliikenteen ja linja-auton ohitus vaati silloin suurta tarkkuutta ja varovaisuutta, sillä hevoset yleisesti pelkäsivät automobiilejä.
Metsäosuuden ja valtavien hiekkakuoppien jälkeen saavumme Maskun keskustaan. Tie vie kirkon ja kellotapulin välistä valtatie 8:lle. Näissä maisemissa kirkkoherra Hemminki Maskulainen kokosi ensimmäisen virsikirjansa julkaistavaksi vuonna 1605 eli tasan 400 vuotta sitten.
4
Maskuntie jatkuu Nummentienä ja Nummenkylässä sijaitsi Nousiaisten postipaikka, jonka kohdalla Scheibler-omnibussin oli määrä pysähtyä. Suunnitelmissa oli, että linja- auto pysähtyy jokaisen pitäjän postitoimiston kohdalla postinkulkua varten. Tänä vuonna Nousiaisten kunta ja Suomen kirkko juhlivat 850-vuotista olemassaoloaan. Piispa Henrik asettui Nousiaisiin vuonna 1155 ja kirkkopitäjän synty perustuu tähän Henrikin ristiretken tuloon ja piispanistuimen syntymiseen Suomessa.
5
Kaitaraistentien varrella (suoralla osuudella) vasemmalla on säilynyt Fatjoen ylittävä 1700-luvun kivisilta, jonka kautta Suuri Postitie kulki vielä 1905.
6
Kaitaraisissa ylitämme valtatie n:o 8:n ja jatkamme vanhaa Turuntietä = Postitietä Mynämäkeen asti. Noin 5 kilometrin metsäosuus päättyy Parsilanmäkeen, joka on aina tuottanut vaikeuksia linja-autoille. Häkäpönttökaudella monasti matkustajien piti työntää linja-auto mäen harjalle. Vuonna 1905 mainittiin lehdissä, että keskellä maantietä Parsilanmäentien keskikohdalla on omituinen aukko, joka on leveämpi kuin puoli metriä ja jonka syvyys on noin kolme kyynärää. Tarkkana piti siis olla Scheilberin kuljettajan ko. mäkeä alas laskiessaan.
7
Kuninkaanpitäjäksi nimetyn Mynämäen (Wirmo) merkittävin rakennus on Pyhän Laurin kirkko, joka on suurin keskiaikainen harmaakivikirkko Turun Tuomiokirkon jälkeen. Tämän seurakunnan kirkkoherra Antti Lizelius toimitti ensimmäistä suomenkielistä sanomalehteä vuosina 1775-1776. Toinen tunnettu mynämäkiläissyntyinen, tuleva kirjallisuuden tutkija ja professori, E. A. Saarimaa toivoi ja odotti linja-auton liikennöintiä välillä Mynämäki - Turku. Saarimaa pääsi ylioppilaaksi Turussa vuonna 1907 ja hän on muistellut kävelleensä kouluaikoinaan silloin tällöin leipäreppu selässään koko matkan Mynämäestä Turkuun.
Tarkalleen seitsemän vuotta myöhemmin, kun Scheibler ohitti Mynämäen, valmistui Suomen ensimmäinen automobiili, merkki Korvensuu, Frans Lindströmin toimesta Mynämäessä.
8
Jatkamme matkaa valtatie 8:lla noin 10 kilometriä, jonka jälkeen käännytään Krouvinummelle. Sata vuotta sitten Mynämäki-Laitila välinen maantie oli keskimäärin 3,8 metriä leveä ja tällä hyvin metsäisellä osuudella tavattiin usein liikkuvan susia. Pitäjien rajalla, tien oikealla puolella, sijaitsee rajamerkki, johon on hakattu vuosiluku 1786. Kyseessä on vanha kihlakuntien raja.
9
Ennen Laitilaa palaamme vielä valtatie n:o 8:lle ja saavumme muutaman kilometrin ajon jälkeen Laitilan Pyhän Mikaelin kirkon luo, jonka Scheibler-omnibussi ohitti 11.12. 1905 iltamyöhään. Tieto linja-auton tulosta oli saatu puhelimitse ja kirkon luo oli kokoontunut runsaasti väkeä. Paikallinen lehti kirjoitti näkemästä: "Linja-auton ohittaessa Laitilan Nansion silta Kodjalan kylässä kirkonkylän naisväki näytti niin hermostuneelta, että miesten täytyi heitä tukea pystyssä pysyäkseen. Sellaista se uusi keksintö, omnibussi, sai aikaan".
10
Seuraava kohteemme on Kodjalan kylä, joka sata vuotta sitten kuului Uudenkirkon (nykyisin Kalanti) pitäjään. Alue lähiseutuineen on Vakka-Suomen vanhinta keskustaa ja vahvaa talonpoikaisseutua. Täällä aloitti mm. Vakka-Suomen ensimmäinen maamieskoulu, Junnilan talossa, toimintansa vuonna 1906. Taajaan asutun kylän ja valtatie 43:n ylityksen jälkeen seuraa metsäinen Nansionmäki ja Sirppujoen ylittävä suurehko kivisilta.
Tämä paikka koitui Scheibler- omnibussin kohtaloksi, sillä Nansion sillan luona linja-auto pysähtyi lopullisesti. Moottori rikkoontui sylinterivaurion takia ja seuraavana päivänä linja-auto tuotiin neljän hevosen vetämänä Uuteenkaupunkiin merikapteeni Isakssonin talon pihaan.
Ehkä me nyt selviämme seuraavasta Sillankorvan vanhasta tieosuudesta ilman hevosia. Noin kilometrin pituinen tieosuus antaa todentuntuisen kuvan siitä, millaista tietä Scheibler- omnibussi sata vuotta sitten kulki.
Viimeiset 15 kilometriä Scheibler- omnibussi kulki siis hevosten vetämänä. Maalaiset, jotka silloin vastustivat linja-auton tuloa,
saattoivat nyt katsella uutta tulokasta vahingoniloisina. Nykyaikainen valtatie antaa meille loistavat mahdollisuudet siirtyä loput
menomatkasta Uudenkaupungin Autotehtaan ja -museon parkkialueelle (kartassa n:o 12 ), jossa pidämme tauon.
Ennen tätä huomioimme vielä valtatiellä sijaitsevan Wironkallion mäen (kartalla n:o 11 ), joka myös koitui Scheibler-omnibussin kohtaloksi (ks. jäljempänä). Paluumatkalla teemme kaupunkikierroksen torin ympäri, ihailemme kaupungin goottilaistyylistä kirkkoa vuodelta 1863 ja jatkamme matkaa Lokalahden, Vehmaan ja Mietoisten kautta Turkuun.
Scheibler-omnibussin vaiheet rikkoutumisen jälkeen
Välittömästi alkoivat neuvottelut saksalaisen tehtaan kanssa linja-auton saattamiseksi jälleen ajokuntoon. Monien vaikeuksien kautta kuitenkin vasta 28. 3. 1906 alkoi käyntikuntoisen moottorin asennus saksalaisen koneasentajan toimesta. Korjaustyö kesti kolmisen vuorokautta ja sunnuntaina 1. 4. linja-autoa koeajettiin Uudenkaupungin kaduilla. tarkoitus oli myös lähteä Turkuun, mutta liukas talvinen keli esti lähdön ja piti jäädä odottelemaan otollisempaa keliä.
Huhtikuun 12 päivä vuoron piti sitten alkaa Turkuun ja takaisin. Mutta Wironkallion mäki (kartalla n:o 11) ns. huokausten mäki teki nyt "tepposet" Scheibler-omnibussille. Linja- auto ei pystynyt, vieläkin lumisissa olosuhteissa, ylittämään mäkeä, vaan piti palata takaisin kaupunkiin. Wironkallion mäki sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä kaupungista ja oli erittäin jyrkkä, nousua 100 metrin matkalla 21 metriä, ja kiemurtelevana tuotti vaikeuksia myös hevosajoneuvoille.
Myöhemmin mäkeä on madallettu useampaan kertaan. Viimeistään tässä vaiheessa linja-auton osakkaiden oli todettava, että alkuperäinen suunnitelma oli totaalisesti epäonnistunut, joten linja-autolle oli pikaisesti haettava muita vaihtoehtoja.
Toukokuun 6. päivä Scheibler- omnibussi viimein kulki kaikessa "hiljaisuudessa" kolmen matkustajan kera Uudestakaupungista Turkuun, eikä enää palannut kotikaupunkiinsa.
Rahoittajien toimesta, koko hankkeen ehdotuksen tekijä, Johan Lambert Stenroos ilmoitti Turun maistraatille 16. 5. 1906 aloittavansa automobiililiikenteen säännöllisesti linjalla Tuomiokirkko - Otkantti (Kanavaniemi). Näin alkoi linja-autoliikennöinti Turussa ja myös ensimmäisenä Suomessa 29. 5. 1906 uusikaupunkilaisten rahoittamana.
Kuva Museovirasto
Kuvassa on Suomen ensimmäisen linja-auton moottorin vaihto käynnissä.
Esitteen, josta tiedot on lainattu, on kustantanut Linja-autoliitto ry. Teksti: Jukka Marttila.
Varsinaisen esitteen taitto: Hannu Laitinen, kirjapaino: Esa Print Oy, Lahti 2005
8.6.2005 16.44.57