uutylaos.gif (28057 bytes)

 

Pakkahuoneen näyttelyssä taidetekstiilejä

Pakkahuoneen vierassataman kesänäyttelyssä on esillä lemulaisen tekstiilitaiteilijan Taina Raution taidetekstiilejä 17.7. saakka. Meren parttaalla -näyttelyyn voi tutustua päivittäin klo 8.30-22.00.

Taina Raution lempiaiheet ovat luonnosta. Töiden aiheina ovat mm. linnut, lampaat, maalaismaisemat, merimaisemat ja enkelit.


Taiteilija lintuaiheisten töittensä keskellä. Kotka-aiheitten lisäksi oikealla käpytikka. Ylhäällä oleva kattoon ripustettava työ on taiteilijalta uusi idea.

Tämä joutsenaiheinen työ myytiin Pakkahuoneelta jo ripustusvaiheessa.


Lampaat ovat olleet Taina Raution aiheina taidetekstiileissä alusta saakka.

Töitten aiheet liittyvät usein mereen

Rautio kutoo taidetekstiilinsä kangaspuilla. Kuultokudokset syntyvät perinteisillä vipukangaspuilla. Sen sijaan kuvakudokset hän kutoo pystykangaspuilla. Myös valmiille kankaalle syntyy pikkutarkkoja kirjailutöitä. Kirjailulankana hän käyttää silkkiä ja puuvillalankaa. Hän on tehnyt päätoimisesti taidetekstiilejä vuoden 1978 ensinäyttelystä lähtien.

Kuultokudokset ovat suomalaista uudempaa käsityötekniikkaa. Työt tehdään lähes sataprosenttisesti kangaspuilla.

Kuultokudosten sijoittaminen ikkunaan, niin että päivänvalo tulee läpi kudonnaisen, antaa tekstiileille uusia käyttökohteita.

Kuultokudokset voi myös sijoittaa seinälle kunhan tausta on rauhallinen ja jätetään kudonnainen hieman irti seinästä. Usein tarvitaan kohdevalo.

Kuvakudokset ovat vanhojen gobeliinitöiden nykyaikainen toteuttamistapa. Kuvakudokset ovat myös lähes kokonaan tehty kangaspuilla. Taina Raution kuvakudoksiin on usein yhdistetty myös kolmiulotteisia elementtejä; heiniä, karvoja, tms. Joskus on myös kuvakudokseen yhdistetty kuultokudos tehosteeksi johonkin yksityiskohtaan.

Taina Rautio suunnittelee työnsä impulsiivisesti. Hän piirtää aiheesta vain työpiirroksen, valitsee langat ja alkaa kutoa. Vasta kudontavaiheessa hän tekee päätökset yksityiskohdista työn edistyessä kerros kerrokselta.

Raution taidekudonnaisia ei ole myytävänä muualla kuin näyttelyissä ja kotona Lemussa, asuinrakennus-työhuoneen pihalla sijaitsevassa "Galleria TAJNY:ssa".

Usein Rautio on myös tehnyt kudonnaisen asiakkaalle "mittatilaustyönä" sopivalle seinälle tai ikkunaan.

Yhteystiedot:
Taina Rautio
Monnoistentie 132
21230 Lemu
puh. (02) 431 4873 tai 050 522 2223 ja 044 534 8234

27.6.2005 14.22.07

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla