uutylaos.gif (28057 bytes)

 

Venevahinko Kemiran henkilökuntalaiturissa

Tiistaina kello 10 jälkeen Hangontien eteläpuolella Kouklaisten saaressa olevasta laturista liikkeelle lähtenyt Buster-vene kaartui heti kovalla nopeudella Kemiran henkilökunnan venelaiturin suuntaan ajautuen yhden veneen yli ja törmäten vielä sen jälkeen kahden seuraavan veneen keulan päälle. Venettä kuljettanut nainen ei loukkaantunut. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen. Veneet kärsivät jonkin verran vaurioita. Pelastuslaitos kävi nostamassa veneen takaisin mereen. Onnettomuuspaikka on noin 100 m tehtaan portilta kaupungin suuntaan.

5.7.2005 20.03.35


Pakettiauto nurin risteyskolarissa

Tiistaina vähän ennen puoli kahdeksaa henkilöauto ja pakettiauto törmäsivät yhteen Pohjoistulikadun ja Ylisenkadun risteyksessä. Uusikaupunkilaisen naisen ohjaama henkilöauto ajoi Pohjoistullikatua rannan suunnasta pohjoiseen ja paikkakuntalaisen miehen ohjaama pakettiauto ajoi Ylistäkatua sataman suunnasta keskustaan. Henkilöauto törmäsi pakettiauton oikeaan sivuun ja työnsi auton nurin. Kumpikaan kuljettaja ei loukkaantunut. Henkilöauton turvatyynyt laukesivat kolarissa.

5.7.2005 8.37.22

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla