Laitilan Suontaan klarinetista kirja
Laitilan Malvossa syntynyt ja Suontakana kasvanut Kusti Aerila, elämäntyönsä Helsingissä muusikkona ja opettajana tehnyt, on saanut 256-sivuisen elämäkerran. Aerila, Kajanuksen klarinetisti on ensimmäinen suomalaisesta orkesterimuusikosta kirjoitettu elämäkerta. Yleisradion musiikkiosaston pitkäaikainen toimituspäällikkö ja musiikkijournalisti Paavo Helistö, klarinetisti itsekin, piirtää aidon kuvan 1900-luvun alun muusikon elämästä. Kirjan julkaisija on Kansanmusiikki-instituutti.
Kusti Aerilan (1876-1954) ura oli poikkeuksellinen. Hän oli Helsingin kaupunginorkesterin ensimmäinen suomalainen puupuhaltimien äänenjohtaja. Hän teki merkittävän uran myös klarinetinsoiton opettajana Sibelius-Akatemiassa. Aerila muistetaan ehkä parhaiten vuonna 1907 ilmestyneestä ensimmäisestä suomalaisesta klarinettikoulusta, josta julkaistiin 16 painosta, viimeinen 1980-luvulla.
Paavo Helistön kirjoittama elämäkerta perustuu Kusti Aerilan runsaaseen kirjeenvaihtoon Laitilassa olleiden sukulaisten kanssa. Tyylikkäästi kuvitetussa kirjassa on paljon yli sadan vuoden takaista ajankuvausta Laitilasta, jonkin verran myös Uudestakaupungista.
Uuden kirjan esittelytilaisuus on maanantaina 25. heinäkuuta klo 18 Suontaan Airikkalassa, jolloin paikalla on Paavo Helistön lisäksi myös kustantajan edustaja Simo Westerholm.
15.7.2005 7.44.59