Museon joulunäyttely avataan
Uudenkaupungin kulttuurihistoriallisessa museossa avataan jälleen perinteinen
joulunäyttely ensimmäisenä adventtina. Sunnuntaina 30.11. kello 12-17.00,
Wanhanajan joulumarkkinoiden ajan, on museo avoinna ja näyttelyyn on vapaa pääsy.
Loppiaiseen saakka museossa on esillä sekä erilaisia joulupöytiä tarinoineen että tietoa
tuttujen jouluruokien historiasta.
Muuten museo on joulunäyttelyn ajan avoinna ti-pe 12-17.00 ja sunnuntaisin 12-15.00. Museo on kuitenkin suljettu 24.-26.12.03 sekä 1.1.04 ja tämän lisäksi 23.12. ja 31.12. museo suljetaan kello 15.00.
Lue lisää >>>
27.11.2003 16.32.57
Uudellekaupungille 2 milj. euroa
harkinnanvaraista avustusta
Uusikaupunki saa Varsinais-Suomessa suurimman potin valtioneuvoston kunnille myöntämistä harkinnavaraisista rahoitusavustuksista, kertoi Turun radio torstaina iltapäivällä. Kunnallistaloutensa vaikeuksien paikkaamiseen Uusikaupunki saa hakemansa kahden miljoonan euron suuruisen avustuksen.
Myös mm. Taivassalo saa avustusta. Sen sijaan avustusta myös anonut Vehmaa ei ole saajien joukossa.
27.11.2003 15.39.51
Kesällä Janhualla orkideoita ja perhosia
Ensi kesänä Janhualla on jälleen esillä sadoittain kukkivia orkideoita entisen varuskunnan saleissa, kertoo Pekka Ranta. Näyttely on avoinna 8. kesäkuuta - 15. elokuuta kello 10 - 17, ei kuitenkaan juhannusaattona eikä juhannuspäivänä. Pääsymaksu on 5 € aikuisilta 2 € lapsilta (7-12v.), alle 7 v. ilmaiseksi. Lisäksi on esillä perhosnäyttely, ja myymälä on auki. Myös Esa Vähäkosken taidenäyttely on esillä.
Pekka Ranta kertoo myös, että osaan Janhuan kiinteistöstä pyritään toteuttamaan loma- osakehuoneistoja, joiden käyttäjät pääsisivät nauttimaan sekä merellisestä ympäristöstä että samassa kiinteistössä sijaitsevasta orkidea ja taidenäyttelystä
Lähemmät tiedot näistä asioista näkyvät nyt ja tulevaisuudessa sivuilta www.orkidea.fi
27.11.2003 14.05.56
Rattijuoppo Yliselläkadulla
Uusikaupunkilaismies ajoi keskiviikon ja torstain välisenä yönä vähän ennen kahta tasan yhden promillen humalassa.
27.11.2003 14.05.56
Heinäkuussa surmannut mielentilatutkimukseen
Raa'alla ja julmalla tavalla uusikaupunkilaisen miehen surmannut v. 1970 syntynyt mies määrättiin mielentilatutkimukseen. Syytetylle on aikaisemmin tehty mielentilatutkimus kahden tapon yrityksen yhteydessä. Käräjäoikeudessa miestä syytettiin mm. murhasta.
Surma tapahtui Vuorikadulla sijaitsevassa kerrostaloasunnossa heinäkuun alussa. Oikeudenkäynnissä kuultu, 200-300 henkirikoksen uhria tutkinut lääninlääkäri piti surmaa poikkeuksellisen raakana.
27.11.2003 7.32.48