![]() |
Avotulen kanssa oltava varovainen
Vaikka järjestyslaissa ei ole mitään rajoituksia avotulen tekemisen suhteen, pelastuslaitos kehottaa käyttämään malttia.
Terveydensuojelulaki. ympäristönsuojelulaki ja naapuruussuhdelaki rajoittavat mm. naapurille esim. kohtuutonta rasitusta
aiheuttavaa toimintaa. Jätteiden poltto on taajama-alueilla kokonaan kielletty.
Viime vuonna Vakka-Suomen kahdeksan kunnan alueella sattui 75 maastopaloa, joista monet levisivät roskien poltosta. Pelastusviranomaiset korostavat myös alkusammutuskaluston tarpeellisuuteen ja sytyttäjän vastuuseen, jos jotakin sattuu.
7.4.2004 19.23.23 Pali muni -näyttelyssä uusia kujeitaPoukan kotiseututalon hilpeä Pali muni -munanäyttely on taas avattu yleisölle. Viime vuonna näyttelyyn kävi tutustumassa kolmisentuhatta ihmistä. Laitilalaisistakin siis lähes kuudeltatuhannelta on näyttely vielä näkemättä ja suomalaisista suurimmalta osalta!Uutta näyttelyssä on Lissä muni -osasto, jossa voi ihailla julkisuuden henkilöiden ja laitilalaisten koristelemia munia, mukana mm. Seppo Hovin, Riitta Uosukaisen, Liisa Hyssälän, Rami Rafaelin, Else Joutsin ja pastori Kylänpään taidonnäytteet. Nähtävänä on myös lukuisat selitykset siitä, miksi munaa ei tullut maalatuksi.
7.4.2004 18.36.30 Kattesen kivi kaikkien käytössä LaitilassaPoukan kotiseututalon pihapiirin Kaisan trekolissa paljastettiin 7.4. Laitilan uusi matkailukokemus Kattesen kivi eli kateellisen kivi. Pallograniittisen Kattesen kiven päällä voi istuksia ja rauhassa kadehtia sielunsa kyllyydestä mitä tai ketä tahansa. Kateuden kohdetta ei ole velvoitetta ääneen sanoa, mutta usein asiasta puhuminen auttaa.
7.4.2004 18.36.30
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi |