Muinaistekniikkanäyttely
Untamalan Ventolassa
Laitilan Untamalan kylätalo Ventolan yksi huone on sisustettu toukokuun ajaksi rautakauden ihmisen elämää valottavaksi. Mynämäen Lounais-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen muinaistekniikka-artesaaniopiskelijat ovat tuoneet näytteille sotavarusteita, tarve-esineitä, asuja ja koruja.
Lue lisää >>>
|
|
29.4.2004 17.03.33
Museovirastolta avustus Ugin museolle
Museovirasto on myöntänyt Uudenkaupungin kulttuurihistorialliselle museolle 8.000 euroa Puutalo tutuksi -projektiin. Tavoitteena on tutustuttaa lapsia ja nuoria kaupungin puutaloalueeseen ja -arkkitehtuuriin.
Museonjohtaja Mari Jalavan mukaan museo toteuttaa hankkeen yhteistyössä kansalaisopiston lasten ja nuorten kuvataidekoulun ja kaupunginarkkitehdin kanssa. Puutaloasiaa tullaan käsittelemään ensi lukuvuoden aikana eri tavoin.
29.4.2004 16.52.05
Laitilalla ja Uudellakaupungilla
ensimmäinen vesihuoltopalaveri
Keskiviikkona 28.4.2004 järjestettiin Laitilan kaupungintalolla Laitilan ja Uudenkaupungin
kaupunkien ensimmäinen tapaaminen vesihuoltoyhteistyön edellytysten selvittämiseksi sekä jatkotoimenpiteistä sopimiseksi.
Tapaamisessa käytiin läpi yhteistyöneuvottelujen aiempia vaiheita, kaupunkien vesihuollon nykytilannetta sekä kaupunkien ja alueen vesihuollon kehittämissuunnitelmia.
Neuvotteluja päätettiin jatkaa virkamiestyöryhmän valmistellessa eräitä peruskysymyksiä.
Seuraava neuvottelu järjestään 11.5.2004 Uudessakaupungissa, kerrotaan Jukka Alkion ja Ossi Pelttarin yhteisessä tiedotteessa.
29.4.2004 16.52.05
Uudenkaupungin satamaa esitelty
Puolassa ja Liettuassa
Lounais-Suomen satamajohtajat tutustuvat torstaina Liettuan Klaipedaan, kertoo Turun Sanomat. Turku, Naantali, Uusikaupunki, Rauma ja Pori ovat alkuviikosta esitelleet satamiaan Puolan Szczecinissä ja Gdanskissa.
Klaipedalla on entuudestaan hyvät yhteydet sekä Pohjoismaihin, todetaan lehdessä. Mm. Uudenkaupungin Telakka Oy:n uiva telakka oli rakennettu Klaipedassa.
29.4.2004 8.01.07
Otajärven pinta nousi 13 senttiä
Laitilan, Pyhärannan ja Kodisjoen kuntien alueella sijaitsevan Otajärven pinnan korotustyö on saatu valmiiksi, kertoo Länsi-Suomi. Nosto tehtiin Ihodenjoen pohjapatoa korottamalla. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen mukaan järven pelastaminen vaatisi vielä noin 25 senttimetrin korottamisen.
Otajärven vedenpinnan nosto on ollut pitkään vireillä. Lupaa korotukseen haki vuonna 1993 silloinen Turun vesi- ja ympäristöpiiri. Veden pinnan korkeuteen liittyvä historia kuitenkin juontaa juurensa jo 50-luvun loppupuolelle, jolloin Ihodenjokea perattiin.
Otäjärveä on Suomen parhaimpia lintujärviä. Järven pinta-ala on rantaniityt mukaan lukien noin 540 hehtaaria. Lintuja voi tarkkailla kahdelta lintutornilta Pyhärannassa ja Kodisjoella.
29.4.2004 7.47.06
Lokalahdentie päällystetään uudelleen
Uudenkaupungin ja Lokalahden välinen maantie päällystetään uudelleen tulevana kesänä, kertoo Uudenkaupungin Sanomat. 13 km mittainen tie on yksi liikenteellisesti merkittävimpiä tiepiirin päällystyskohteita. Kaikkiaan tiepiiri päällystää teitä 400 kilometrin verran.
29.4.2004 7.07.09
Autotehdas teki tappiota
Metso-konsernin osavuosikatsauksen mukaan Valmet Automotive teki kolmen ensimmäisen kuukauden aikana tappiota.
Porscheja koottiin tehtaalla vain 2.245, kun vuosi sitten vastaavana aikana valmistui 9.968 autoa. (Valitamme, että aluksi kerroimme virheellisesti lukemaksi 245!) Liikevaihto laski 69 prosenttia viimevuotiseen verrattuna.
Uudenkaupungin Sanomat arvelee tuotannon nousevan syksyllä, "kun uusien Porsche-mallien valmistus käynnistyy".
29.4.2004 7.07.09
VPK marssii paviljongilleen
Vappuaamuna Uudenkaupungin VPK marssii jälleen perinteisesti VPK:n kentälle Saunasillan tuntumaan. Marssi alkaa kello 9.30 ja keskustaan palataan takaisin kello 11.30.
Kentällä on mahdollisuus ostaa kahvia ja tanssia VPK:n soittokunnan tahdissa.
29.4.2004 7.07.09
Työväellä yhteinen vappujuhla
SDP:n ja Vasemmistoliiton sekä SAK:n paikallisjärjestön yhteinen vappujuhla on Uudenkaupungin
torilla vappuna kello 12.30. Marssikulkue lähtee työväentalon luota kello 12.15.
Puhujina ovat kansanedustaja Virpa Puisto ja lääninlääkäri Jukka Kärkkäinen. Avaussanat lausuu Helena Vartiainen ja lopetussanat Sari Helminen. Ari Niittyluoto esittää runojaan ja Anja Lainio yksinlaulua Keijo Rantasen säestämänä. Mukana on myös VPK:n soittokunta.
29.4.2004 7.07.09
Kiipeilyn huippukohteita Vakka-Suomessa
Kustavin Rahin Kräkinniemi ja Johteenkulman Riskeläisvuori sekä Lokalahden Pinipajun Pärkänvuori ovat kiipeilypaikkoina maamme huippukohteita. Näin sanoo Perttu Ollila Lounais-Suomen Kiipeilyseura ry:stä Vakka-Suomen Sanomissa.
Näissä kohteissa kiipeily on halkeamakiipeilyä, jossa varmistavia pultteja ei kalliossa ole. Halkeamakiipeily on mm. vaarallisempaa kuin urheilukiipeily. Kustavin reiteillä on korkeutta 7 - 15 metriä. Maanomistajan oikeuksia on kunnioitettava ja luontoa suojeltava, kiipeilijät korostavat.
29.4.2004 7.07.09