![]() |
Urpo Uussaari veteraanien keilamestariksiToukokuun lopussa päättynyt uusikaupunkilaisen veteraanisarjan voittaja oli selvillä lähes koko keilakauden. Uks:n Urpo Uussaari ei jättänyt muille paljon mahdollisuuksia. Sen sijaan muut kärkipään sijat olivat kovan taistelun alla. Aaltosen Kaarlo ohitti viimeisellä toukokuun kierroksella Anderssonin Urpon vain 25:llä pisteellä. Upin takana Mattilan Jukka taas puolestaan jäi vain kymmenen pistettä kolmannesta sijasta. Sarjassa keilasi yhteensä 23 veteraania.
4.6.2004 19.19.53 MTV3:n lähetyksissä äänihäiriöitäViikon 23 aikana, 1 - 4.6 on Turun alueella ollut häiriöitä MTV3:n lähetyksissä. Koska Laitilan ja Uudenkaupungin kaapeli-TV-verkkoon MTV3 ohjelmat vastaanotetaan Digitan Turun lähettimeltä, häiriöt näkyivät myös kaapeli-TV-verkossa, kertoo Kari Saisaari Laitilan Puhelinosuuskunnasta..Ongelmat aiheutuivat Digitan ohjelmasiirtoverkossa olleista laitevioista. Vialliset laitteet on nyt korjattu ja ohjelmalähetykset saatu taas häiriöttömiksi, Saisaari sanoo. 4.6.2004 15.26.48 Oppaat valmiina kesäänUudenkaupungin 11 auktorisoitua matkailuopasta on valmiina palvelemaan. Kaupunkiin muualta saapuvien ryhmien lisäksi oppaat opastavat mielellään myös paikkakunnan omia ryhmiä, yritysten, yhdistysten ja erilaisten järjestöjen vieraita ja miksei myös paikkakuntalaisiakin.Opastuskierroksen voi tehdä leppoisasti linja-autolla, kävellen keskustassa tai vaikkapa polkupyörillä, jos ryhmä niin haluaa. Tunnin kiertoajelun hinta on arkisin 32 euroa ryhmältä. Opastuksen voi varata kaupungin matkailutoimistosta tai ottamalla suoraan yhteyttä itse oppaaseen.
4.6.2004 15.22.15
4.6.2004 14.47.16 Kortti pois ylinopeudestaPoliisi määräsi väliaikaiseen ajokieltoon mynämäkeläismiehen, joka torstaina kello 22.15 aikaan ajoi Taivassalossa 80 km/h nopeusrajoitusalueella poliisiautoa vastaan 144 km/h nopeudella. Asia käsitellään käräjillä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.Auto Kaivolantieltä ojaanPerjantaina aamulla viiden aikaan suistui henkilöauto ojaan Kaivolantiellä. Oikealle kaartuvassa mutkassa kuljettaja oli menettänyt auton hallinnan ja auto ajautui nelipyöräluisussa vasemmalle ojaan. Henkilövahinkoja ei sattunut, mutta auto vaurioitui etuosasta ja kyljestä. Alkoholilla ei ollut osaa tapahtumaan.4.6.2004 10.21.14 Liikenneolojen kehittymisestä historiateosLounaisen Suomen liikenneolojen kehittymistä kuvaava historiateos "Härkäteiltä Ruuhka-Suomeen - Lounaisen Suomen liikenneolojen kehittyminen" on valmistunut. Kirja on tehty Tiehallinnon Hämeen, Turun ja Uudenmaan tiepiirien yhteistyönä.Lounaisen Suomen maantieliikenteen kehityksessä historia on vahvasti esillä. Teoksessa on pyritty mm. liikenneverkon kehittymisen kautta löytämään vastauksia siihen, miksi lounainen Suomi muodostaa nykyisin maamme vilkkaimman tieliikennealueen. 4.6.2004 10.21.14
4.6.2004 8.41.53 Merefestit alkavatMerefestit alkavat perjantaina 4.6.2004 klo 12.00, kun markkinakojut aukeavat. Viralliset avajaiset ovat päälavalla klo 19.00. Merefestit avaa TV:stä tuttu Suuren Seikkailun juontaja Janne Virtanen. Musiikista vastaa VPK:n soittokunta.Lue lisää Merefesteistä 25.5.2004 sivuiltamme >>>
4.6.2004 8.01.27 Ylennyksiä lippujuhlapäivänäReservissä on Puolustusvoimien lippujuhlapäivänä ylennetty mm. seuraavat uusikaupunkilaiset:Yliluutnantiksi Rautavuoma Jorma Tapani, Sarakaski Risto Sakari (merivoimat) ja Tomunen Mauri Arne Juhani (merivoimat). Luutnantiksi Tyrjy Toni, Pöyhönen Reino (merivoimat). Kersantiksi Ståhl Juha. Korpraaliksi Kylä-Kaila Teijo Tapani. Ylimatruusiksi Kunvik Sami Petteri. 4.6.2004 7.45.09 Verenluovutus Kalannissa maanantainaSPR:n Kalannin osasto kutsuu jälleen verenluovuttajia Männäisten koululle maanantaina kello 15 - 18. Vanhojen kokeneiden luovuttajien lisäksi joukkoon odotetaan uusia luovuttajia, sillä verestä on jatkuvasti puutetta. Luovuttajan tulee olla 18 - 60-vuotias vähintään 50 kg painava terve henkilö. Henkilöllisyys tulee todistaa luovuttajakortilla tai henkilöllisyystodistuksella. Aikaisemmin luovuttaneiden osalta ikäraja on 65 vuotta. Luovuttajille tarjotaan kahvit.Kalannissa kerran vuodessa järjestettyihin luovutuksiin on osallistunut 50 - 80 henkeä. 4.6.2004 7.45.09 Ruorijuoppo KaupunginlahdessaUusikaupunkilainen 1946 syntynyt mies ajoi veneellä torstaina illalla Kaupunginlahdessa 2,11 promillen humalassa.4.6.2004 7.45.09
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi |