Sikses kaunei taloi -näyttely VaSossa
VaSon vanhassa myllyrakennuksessa avattiin keskiviikkona Uudenkaupungin keskustan rakentamisesta kertova Sikses kaunei taloi -näyttely. Kehitystä kuvataan mm. vanhojen asemakaavojen, rakennuspiirustusten ja vanhaa ja nykyistä kuvaavien kuvaparien avulla.
Näyttely on osa Länsirannikon rakennusklinikka -hanketta, jossa mukana ovat myös Rauma ja Mynämäki. Näyttelyn lisäksi myöhemmin käynnistyy Turun ammattikorkeakoulun ylläpitämä korjausneuvontakeskus.
Näyttely on aluksi avoinna arkisin klo 12-18 ja viikonvaihteessa klo 10-16 sekä 13.6. alkaen klo 10-12 ja viikonvaiheessa klo 10-16. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Uudessakaupungissa tehtiin lisäksi keskustan ruutukaava-alueen inventointi. Näin muodostui koko alueen rakennusten yksityiskohtainen tietokanta. Myös kaikki vanhat arkistossa olevat lähes 600 asemakaavaa ja rakennuslupapiirustusta skannattiin.
Insinööri Jukka Vaurio toteuttaa myös nettisivut, joilla kaupungin keskustan kortteleittain voi tutustua kaavoihin ja piirustuksiin. Apuna on myös Vaurion omia puutalovalokuvia, joita hän sanoo kuvanneensa noin 8000. Vastaavaa nettisivustoa ei tiedetä olevan muualla.
Skannatuista rakennuspiirustuksista valmistuu myös kirja Sikses kaunei taloi, joka on tavallaan samaa sarjaa kuin aikaisempi Sikses kaunis kaupunk -kirja. Kirjan kuvat ovat valinneet päätoimittaja Matti Jussila ja näyttelyä rakentanut Henna Lintunen.
Näyttelyn yläkerrassa kuvataan Uudenkaupungin kehitystä 1600-luvulta lähtien. Seinällä on myös pitkä aikajana, jossa kuvataan Uudenkaupungin tapahtumia rinnan muun maan tapahtumien kanssa. Alakertaan tulee konkreettisempaa opetusta, kunnes Turun ammattikorkeakoulun rakennusrestaurointilinjan järjestämä henkilö aloittaa työnsä.
Arkkitehtiopiskelija Mari Mannevaara on myös laatinut diplomityönä Uudenkaupungin puutaloalueen käyttö- ja hoitosuunnitelman sekä tutkielman kaupunkirakenteen kehittymisestä. Korttelikohtaiset käyttö- ja hoitosuunnitelmat laadittiin neljän korttelin osalta. Mannevaara esitteli työtään keskiviikon avajaisissa.

Aikajanalta (yllä) nähdään mm., että samaan aikaan kun Saimaan kanavan rakentaminen aloitettiin Uudessakaupungissa oli tuhoisia tulipaloja (1846).
Musiikkia esittivät avajaisissa Uudessakaupungissa työskentelevä Pete Pethman isänsä Esa Pethmanin kanssa.
|

|
Näyttelyn avasi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Helena Vartiainen. Hän toivoi muun muassa, että puutaloalueen asukkaat perustaisivat puutaloyhdistyksen luomaan puutalohenkeä. Hänen mukaansa rakennustarkastaja Heikki Ohralahti on useaan otteeseen esittänyt tällaisen toivomuksen.
- Ehkäpä tämän näyttelyn ja toiminnan innoittamana tällainen yhdistys syntyy kaupunkiimme; Vartiainen toivoi.
Lue lisää Vartiaisen puheesta >>>
Näyttelyn avajaisissa myös sivistystoimentarkastaja Tarja Nuotio lääninhallituksesta käytti puheenvuoron.